Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Alma Median uuden paino- ja jakeluyhtiön nimeksi Alma Manu Oy

10.8.2010 08:56Uutiset » Toimiala

Alma Manu

Alma Media on yhdistänyt paino- ja jakeluliiketoimintansa uudeksi konsernitason palveluyksiköksi. Uuteen Alma Manu Oy -nimiseen yhtiöön liittyivät Alma Median kolme lehtipainoa Tampereella, Porissa ja Rovaniemellä sekä Pirkanmaalla, Meri-Lapissa ja Satakunnassa toimiva varhaisjakeluyhtiö Aamujakelu Oy. Alma Manu Oy on Alma Media Oyj:n kokonaan omistama tytäryhtiö ja se on merkitty kaupparekisteriin heinäkuun ensimmäinen päivä.

– Alma Manun tavoitteena on kustannustehokas paino ja jakelu tuottamalla, ostamalla ja myymällä palveluja. Otamme toiminnassamme huomioon niin ympäristön kuin henkilöstönkin hyvinvoinnin, ja haluamme olla edelläkävijöitä alallamme. Olemme ensimmäinen suomalainen yritys, joka on ottanut käyttöönsä sähköisen jakokirjan. Saimme myös tunnustusta toimintamme korkeasta tasosta, kun menestyimme alkuvuonna järjestetyssä kansainvälisessä WAN-IFRA:n painolaatukilpailussa. Olemme tulevaisuudessa entistäkin vahvempia, kun uusi huippuluokan painolaitoksemme aloittaa Tampereella vuonna 2013, toteaa Alma Manu Oy:n toimitusjohtaja Helvi Liukkaala.

– Uuden yhtiön nimi, Alma Manu, viittaa paitsi rooliimme Alma Media -konsernin yhtiönä, myös valmistamiseen (manufacturing) sekä käsillä tekemiseen (manual). Lisäksi Manu on yhtiönimenä inhimillinen – persoona, joka tekee työtä asiakkaamme hyväksi, Liukkaala kertoo.

Nimi valittiin Alma Median henkilökunnalle järjestetyn nimikilpailun kautta. Valittua nimeä ehdotti jakeluesimies Harri Kainulainen.

Share: