Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Alma Media menestyi digiliiketoiminnassa

26.4.2019 08:25Uutiset » Toimiala
Toimitusjohtaja Kai Telanteen mukaan hyvä digitaalisen sisältömyynnin kehitys kertoo lukijoiden lisääntyvästä halukkuudesta maksaa digisisällöistä. Kuva: Alma Media.

Alma Median kaikki liiketoimintasegmentit paransivat kannattavuuttaan alkuvuonna. Digiliikevaihdon osuus liikevaihdosta ylitti katsauskaudella jo 50 prosentin rajan.

– Digimyynnin kasvu, viime vuonna tehdyt kustannussäästötoimenpiteet sekä luopuminen tappiollisista tai heikosti kannattavista liiketoiminnoista nostivat konsernin oikaistun liikevoittomarginaalin 16,9 prosenttiin liikevaihdosta. Liikevaihtomme laski pääosin myytyjen liiketoimintojen johdosta, mutta myös painetun median markkinan painamana, toimitusjohtaja Kai Telanne totesi ensimmäisen neljänneksen katsauksessaan.

Telanteen mukaan hyvä digitaalisen sisältömyynnin kehitys kertoo lukijoiden lisääntyvästä halukkuudesta maksaa digisisällöistä sekä oikein valituista toimenpiteistä digitilauspohjaisen toimintamallin vahvistamiseksi. Kotimaisen mainosmarkkinan nihkeys sekä kilpailutilanteen kiristyminen kotimaisten mediatalojen ja kansainvälisten alustatoimijoiden välillä jatkuu, mutta Alma Media uskoo pystyvänsä kompensoimaan printin laskua digimainonnan kasvulla keskimääräistä paremmin.

Katsauksessa kuvataan myös mediamarkkinoiden kehitystä tänä vuonna. Alma Median mukaan median rakennemuutos jatkuu. Mainonta ja sisältömyynti verkossa kasvaa ja painetun median kysyntä laskee. Painetun median kannattavuutta heikentää jakelukustannusten ja volyymisidonnaisten kustannusten nousu. Datan, analytiikan, koneoppimisen ja automaation merkitys lisääntyy vaatien kasvavia panostuksia teknologiainvestointeihin. Digitaalisessa mainonnassa haku- ja sosiaalisen median mainonnan, mobiili- ja videomainonnan sekä sisältömarkkinoinnin odotetaan kasvavan nopeimmin.

Share: