Alma Media järjestelee jakelutoimintaansa

Alma Median paino- ja jakeluyhtiö Alma Manu Oy suunnittelee jakelu- ja kuljetusverkostonsa uudelleenjärjestelemistä. Järjestelyillä pyritään vastaamaan paremmin nykyisten asiakkaiden tarpeisiin sekä mahdollistamaan uusien jakelupalveluiden tuottaminen. Alma Manu haki kesäkuussa postitoimilupaa valtioneuvostolta.

Suunniteltujen toimien vuoksi yhtiö käynnisti heinäkuussa Pirkanmaan lehdenjakajia koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Neuvotteluiden piiriin kuuluvat Alma Manu Oy:n Pirkanmaan lehdenjakajat eli kaikkiaan 570 henkilöä.

Yhtiön alustavan näkemyksen mukaan jakelutoiminnassa työmäärä saattaa vähentyä enimmillään 20 henkilötyövuodella. Työmäärän mahdollinen vähentyminen saattaa johtaa henkilöstön irtisanomisiin. Toimenpiteiden henkilöstövaikutukset pyritään kuitenkin pitämään mahdollisimman vähäisinä. Mahdolliset henkilöstövaikutukset tarkentuvat neuvottelujen kuluessa ja ajoittuvat huhtikuulle 2015.

Alma Manu hakee postitoimilupaa sopimusasiakkaille eli yrityksille ja yhteisöille tarjottavaan osoitteellisten lähetysten jakelupalveluun Pirkanmaan ja Satakunnan alueella, Raumaa ja Eurajokea lukuun ottamatta. Alma Manu jakaa päivittäin keskimäärin 175 000 lähetystä Pirkanmaan ja Satakunnan alueella.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!