Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Alma Manu ja Hämeen Sanomat sopivat painoyhteistyöstä

25.9.2012 11:47Uutiset » Toimiala

Alma Median paino- ja jakeluyhtiö Alma Manu Oy ja Hämeen Sanomat Oy ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen painoyhteistyöstä. Hämeen Sanomien painaminen on tarkoitus siirtää Alma Manu Oy:n uuteen painolaitokseen Tampereelle vuoden 2014 alussa. Aiesopimuksen mukaan molemmat osapuolet sitoutuvat aktiivisesti edistämään ja varmistamaan siirron sujuvuuden. Tavoitteena on, että lopullinen sopimus allekirjoitetaan keväällä 2013.

Hämeenlinnassa ilmestyvän Hämeen Sanomien levikki on yli 27 700 (LT 2011) ja se ilmestyy 7 kertaa viikossa. Nykyisin broadsheet-kokoista lehteä painaa Hämeen Lehtipaino Oy.

– Olemme ylpeitä siitä, että Hämeen Sanomat on valinnut meidät kumppaniksi ja haluamme sitoutua yhteistyöhön pitkäksi aikaa. Alma Manun uusi ja tehokas painolaitos luo edellytyksiä hyvälle kumppanuudelle, korkeatasoiselle palvelulle ja uusille mahdollisuuksille, ympäristöasioita unohtamatta, Alma Manun toimitusjohtaja Helvi Liukkaala sanoo.

– Tehdyllä ratkaisulla Hämeen Sanomat nostaa kustannustehokkuuttaan ja kilpailukykyään, ja ennen kaikkea Alma Manun uusi painokone luo uusia mahdollisuuksia tuotteistaa printtituotteita, lisätä liitteitä ja muuttaa lehden rakenteita, Hämeen Sanomien toimitusjohtaja-päätoimittaja Pauli Uusi-Kilponen toteaa.

Alma Manun uusi painolaitos valmistuu vuoden 2013 kevään aikana. Tehokas paino mahdollistaa täysin uudentyyppisten tuotteiden tuomisen markkinoille, ja laitteiston asennukset ovat käynnissä. Laitoksen suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota ympäristöasioihin, ja rakennukselle haetaan LEED-ympäristösertifikaattia. Painotalo nousee nykyisen painon viereen Tampereen Sarankulmaan.

Share: