Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

A-lehtien toimitukset kolmeen mediaryhmään

1.11.2019 09:21Uutiset » Toimiala
Maija Koski siirtyy A-lehtien asumisen medioiden mediaryhmän vetäjäksi. Kuva: A-lehdet.

Uudet mediaryhmät ovat asuminen, naiset ja terveys sekä ajankohtaismediat. Uudistuksen tavoitteena on lisätä toimitusten yhteistyötä ja vauhdittaa median tuotekehitystä.

– Meillä on isot tavoitteet: tehdä uusia medioita, luoda uusia ansaintamalleja ja kumppanoitua fiksusti. Kaiken onnistumisen ydin on aina tehdä asioita enemmän yhdessä. Eli pois vähätkin siilot ja rajat, lisää yhdessä tekemistä, rohkeutta, vapautta ja hyvää meininkiä – sitä tässä haetaan, A-lehtien liiketoimintajohtaja Anna Ruohonen sanoo.

A-lehtien asumisen medioiden mediaryhmän vetäjäksi ja Kotivinkin, Meilläkotona.fin sekä Unelmien Talo&Kodin päätoimittajaksi on nimitetty Maija Koski. Kosken johtamaan mediaryhmään kuuluvat edellä mainittujen lisäksi Avotakka, Maku, Meidän Mökki, Meidän Talo ja Viherpiha.

Maija Koski siirtyy A-lehtiin Sanomasta, jossa hän on viimeksi työskennellyt perhemedioiden päätoimittajana ja sitä ennen muun muassa Me Naisten toimituspäällikkönä.

Naiset ja terveys -ryhmän vetäjäksi ja ryhmän medioiden vastaavaksi päätoimittajaksi on nimitetty Mari Paalosalo-Jussinmäki. Ryhmään kuuluvat Eeva, Kauneus ja Terveys, Apu Terveys, Trendi, Voi hyvin sekä sivustot Terve.fi ja Lily. Mari siirtyy tehtävään A-lehtien sisällä, Kotivinkin, Meilläkotona.fin sekä Unelmien Talo&Kodin päätoimittajan paikalta. Ryhmän päätoimittajat raportoivat Paalosalo-Jussinmäelle.

Ajankohtaismedioiden ryhmää johtaa Apu-lehden, Apu Juniorin ja Mondon päätoimittaja Marja Aarnipuro. Ryhmään kuuluvat myös Image ja Tuulilasi.

Nimitykset tulevat voimaan 1.12.2019. Kaikki kolme ryhmänvetäjää raportoivat Anna Ruohoselle.

Share: