Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

A-lehdet kasvoi verkkokaupan avulla

8.4.2021 08:24Uutiset » Toimiala
A-lehdet on edelleen kiinnostunut yrityskaupoista kasvun vauhdittamiseksi, sanoo A-lehtien toimitusjohtaja Kaisa Ala-Laurila. Kuva: A-lehdet.

A-lehdet-konserni jatkoi vuonna 2020 muodonmuutosta mediayhtiöstä kohti kansainvälistä monialayritystä. Konsernin 132 miljoonaan euroon kasvaneesta liikevaihdosta jo lähes puolet tuli verkkokaupasta ja noin neljäsosa Suomen ulkopuolelta. Konserni liikevaihto kasvoi 25 % tiedotteen mukaan.

A-lehtien panostus kansainväliseen verkkokauppaan tuotti viime vuonna hyvää tulosta. Vuodesta 2014 konserniin kuulunut sisustamisen verkkokauppa Finnish Design Shop kasvoi entisestään. Kansainvälisen myynnin osuus oli yli 50 prosenttia 43 miljoonan euron liikevaihdosta. Kasvua edelliseen vuoteen oli 54 %. Suurin yksittäinen ulkomaanmarkkina on Yhdysvallat, josta tulee noin 15 prosenttia verkkokaupan liikevaihdosta.

Myös huhtikuussa 2020 konserniin liittynyt Keskisen Kello vaikutti merkittävästi liikevaihdon kasvuun. Suomessa ja Ruotsissa toimivan Keskisen Kellon koko vuoden liikevaihto oli noin 22 miljoona euroa vuonna 2020.

Medialiiketoiminnassa korona iski kovaa mediamyyntiin, mutta loppuvuodesta etenkin digitaalisen median myynti kääntyi kasvuun. Tilaus- ja irtonumeromyynnissä kehitys oli edellistä vuotta parempi. Medialiiketoiminta oli noin 45 % konsernin vuoden 2020 kokonaisliikevaihdosta.

– Lehtien tilausmyynnin lasku on selkeästi tasoittumassa. Tavoitteenamme on kääntää myös medialiiketoiminta kasvuun tällä strategiakaudella, sanoo A-lehtien toimitusjohtaja Kaisa Ala-Laurila.

Konsernin kolmas liiketoiminta-alue, kasvumarkkinointitoimisto Genero, onnistui alkuvuoden haastavasta markkinatilanteesta huolimatta myös kasvattamaan myyntiä vuoden toisella puoliskolla päätyen 7,8 miljoonan euron liikevaihtoon. Kiihdyttääkseen kasvuaan Pohjoismaissa Genero avasi toimiston Ruotsiin keväällä 2020.

Yrityskauppoja halutaan jatkaa

Konsernin liiketulos kasvoi ja oli 12,6 miljoona euroa vuonna 2020.

– Olemme erittäin tyytyväisiä konsernin viime vuoteen sekä liikevaihdon, että tuloksen osalta. Verkkokaupan kasvu jatkui erinomaisena, Generon vuosi kääntyi kesän jälkeen hyvään kasvuun, ja medialiiketoiminnassa olemme onnistuneet uudistamaan toimintamalleja sekä pitämään kannattavuuden hyvällä tasolla, Ala-Laurila sanoo.

A-lehdet aikoo myös jatkaa yrityskauppojen tekemistä orgaanisen kasvun ohella. Ala-Laurilan mukaan konserni etsii jatkuvasti portfolioon sopivia yrityksiä ja investointikohteita kasvun vauhdittamiseksi sekä verkkokauppaan, kasvumarkkinointiin että mediaan.

Reino Lantto

Share: