Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

3D-tulostusta käytetään markkinoinnissa

3.9.2013 08:08Uutiset » Toimiala

3D-tulostusta käytetään yhä enemmän tuotannossa, mutta se yleistyy myös brändien markkinoinnissa. Esimerkiksi Coca-Cola, Volkswagen ja Nokia ovat käyttäneet 3D-tulostusta keinona lisätä brändin tunnettuutta ja arvoa.

Volkswagen rakensi maaliskuussa näyttävän kampanjan Polo-henkilöautonsa ympärille. Polo Principle -kampanjassa aktivoitiin ihmisiä hyödyntämään Polon alkueräisen mallin suunnittelussa käytettyä 3D-tulostinta oman mallin suunnitteluun. Luovimmat 40 ideaa tulostettiin ja esiteltiin näyttelyssä Kööpenhaminassa. Kampanjan toteutti mainostoimisto DDB Copenhagen.

Kilpailun voitti Helle Gregersen. Hänen mallinsa mukaisesti koristeltiin yksi Polo, jonka voittaja sai käyttöönsä kahdeksi kuukaudeksi.

Coca-Cola halusi lanseerata minipullonsa Israelissa ja kehotti kuluttajia luomaan itsestään pieniä digitaalisia hahmoja. Voittaneet kilpailijat pääsivät matkalle Coca-Colan tehtaalle, joissa heidän hahmoistaan tulostettiin 3D-malleja.

Nokia lanseerasi tammikuussa 3D-tulostusohjelman, jonka avulla voi suunnitella ja tulostaa itse kuoret Lumia 820 -puhelimeen. Ohjelman voi ladata verkosta vapaasti.

Kuvassa Polo Principle -kilpailun voittanut automalli.

Share: