Ulkomainostajat kehittivät kehumispalvelun

Ulkomainostajat ovat kehittäneet verkkopalvelun, jonka avulla suomalaiset voivat jakaa toisilleen kohteliaisuuksia ja hyvää mieltä. Palvelu on toiminut elokuun puolestavälistä lähtien valtakunnallisesti, ja sitä tukee ulkomainoskampanja suurimmissa kaupungeissa.

Kohteliaskaupunki.fi -palvelussa kohteliaisuudet jätetään mobiililaitteen tai tietokoneen avulla johonkin tiettyyn paikkaan kartalla. Jätetyt viestit näkyvät kaikille palvelun karttanäkymässä. Palvelussa näkyy nyt esimerkiksi kehuja bussikuskeille, tunnelmia tapahtumista, vinkkejä mielenkiintoisista paikoista ja jopa anonyymejä flirttejä.

Palvelun taustalla on Outdoor Finland – Suomen Ulkomainosliitto, joka haluaa palvelun kautta myös mitata ihmisten innokkuutta uusia palveluja kohtaan sekä mielenkiintoa ohjautua verkkoon ulkomediasta. Tutkimusten mukaan ulkomainonta ohjaa verkkoon tehokkaasti.

Palvelun lanseeraamista tukee mainostoimisto N2:n suunnittelema ulkomainoskampanja, joka näkyy kymmenessä Suomen suurimmassa kaupungissa. Ulkomainonnan roolina on aktivoida ihmiset käyttämään palvelua ja piristää katukuvaa kohteliaisuuksia sisältävillä julisteilla.

Kuva Duudson-kampanja,Outdoor Finland.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja Rekrykanavan avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!