Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Think Ink -kilpailu mullistaa nyt mainontaa

12.11.2015 09:01Uutiset » Tapahtumat
Hello Ruby -kirja on julkaistu Suomessa, USA:ssa ja Ruotsissa ja oikeudet myyty kuuteen muuhun maahan.
Hello Ruby -kirja on julkaistu Suomessa, USA:ssa ja Ruotsissa.

Think Ink -kilpailu haastaa nyt Mullista mainonta -teemalla eri tahot kehittämään monipuolisempia, myyvempiä ja tehokkaampia ratkaisuja mainostajille. Kilpailu järjestettiin viimeksi 2014, jolloin voittaja oli Linda Liukas Hello Ruby -konseptillaan.

Kilpailun taustalla on se tilanne, että mediamainonta on vähentynyt ja median tilaajamäärät ovat pienentyneet. Kansainväliset kilpailijat ja omien kanavien kehittäminen vievät ison osan mainostajien budjeteista. Kilpailun tuomariston puheenjohtaja Timo Ketonen painottaa, että kilpailu on kovaa, eikä mainonta varmasti ole valmis.

– Uusia ajatuksia ja ideoita tarvitaan. Sisältömarkkinointi kasvaa ja on etenkin startupeille varteenotettava asiakasdialogin kehittämisen muoto. Think Ink -kilpailu tarjoaa hyvän alustan idean eteenpäin viemiseksi ja vaikkapa oman yrityksen perustamiseksi. Säätiön rahallisella tuella ja sparrauksella pääsee alkuun ja saa idealleen myönteistä julkisuutta, Ketonen sanoo.

Ensimmäisen vaiheen hakuaika päättyy 28.2.2016 ja voittaja valitaan syksyllä 2016. Toiseen vaiheeseen tuomaristo valitsee 5–10 parasta ideaa, joiden jatkokehitystä säätiö tukee. Palkintojen yhteissumma on 140 000 euroa, joka on tarkoitettu kehitysrahaksi ideoiden toteuttamiseksi. Pääpalkinto on 80 000 euroa.

Share: