Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Tapahtumarikas syksy

23.8.2013 10:31Uutiset » Tapahtumat

Malcolm Gladwell

Tänä syksynä järjestetään monia mielenkiintoisia tapahtumia sekä Suomessa että ulkomailla. Heti syyskuun alussa Helsingin Messukeskuksessa on Mainontapäivä ja samalla Graftec/Pactec/Plastec/Foodtec-messukokonaisuus. Chicagossa kerääntyy graafinen teollisuus Print 2013:n merkeissä. Ehkä syksyn mielenkiintoisin ja laaja-alaisin bisnestilaisuus järjestetään Jyväskylässä, kun Nordic Business Forum avaa jälleen ovensa. Kyseessä on vuosittain järjestettävä liike-elämän seminaari yrittäjille, liikkeenjohdoille ja yrittämisestä sekä ylipäätään itsensä ja liiketoiminnan kehittämisestä kiinnostuneille ihmisille. Tapahtumaa järjestää joukko nuoria yrittäjiä ja se on noussut parissa vuodessa Pohjoismaiden suurimpien liike-elämän seminaarien joukkoon.

Tänä vuonna Nordic Business Forumin pääteemana on “Leadership” eli johtaminen ja sen kolme alateemaa: myynnin johtaminen, innovaatiojohtaminen ja itsensä johtaminen. Vuonna 2012 seminaarissa oli osallistujia 2300. Nyt paikkoja on kasvatettu 3300:aan, joista vuodenvaihteeseen mennessä oli myyty jo 3000. Puhujina tilaisuudessa ovat muun muassa ulkomaisista Jack Welch, Jimmy Wales ja Malcom Gladwell sekä kotimaisista Alf Rehn, Jari Sarasvuo ja Petri Parvinen. Print&Media on paikalla tapahtumassa ja sitä suosittelemme muillekin – jos lippuja on vielä jäljellä.

Kuvassa kanadalainen arvostettu journalisti ja kirjailija Malcolm Gladwell, joka saapuu syyskuussa Jyväskylään Nordic Business Forumiin.

Katso tästä tapahtumakalenteri.

Share: