Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Sappi juhlii “ideoita, joilla on väliä”

30.3.2009 16:55Uutiset » Tapahtumat

Paperinvalmistaja Sappi käynnisti vuonna 1999 uraauurtavan hankkeen nimeltään Ideas that Matter (ideat, joilla on merkitystä). Sen tavoite oli antaa graafisille suunnittelijoille tunnustusta, kannustusta ja keinoja käyttää luovuuttaan sosiaalisen ja ympäristönsuojelullisen kehityksen hyväksi. Vuodesta 1999 lähtien Sappi on jakanut noin 9 miljoonan dollarin (USD) edestä apurahoja, joilla on tuettu kansainväliselle design-verkostolle tärkeitä aatteita. Sappi juhlistaa kymmenettä juhlavuotta tyylikkäästi Euroopassa voittajien kunniaksi järjestettävällä palkintojenjakotilaisuudella ja juhlakirjalla, jossa esitellään hämmästyttäviä painotuotekampanjoita koko vuosikymmeneltä.

Sappin markkinointihanke- ja tapahtumatyöryhmän johtaja Manue Gheysenin mukaan 2009 on merkkivuosi hankkeessa, joka suunniteltiin tuomaan esille painotuotteiden vaikutusvaltaa.

– Uskomme, että suunnittelijoiden keskuudessa on valtavasti hyödyntämätöntä luovuutta. Nämä suunnittelijat ovat erittäin innokkaita työskentelemään kampanjoissa, jotka parantavat maailmaa etenkin näinä vaikeina aikoina, kun hyväntekeväisyys ja yhteisvastuullisuus ovat tärkeämpiä kuin koskaan ennen.

– On uskomattoman palkitsevaa tietää, että Ideas that Matter on herättänyt niin paljon kiinnostusta ja innostusta siitä lähtien, kun se aloitettiin vuonna 1999. Odotamme kaikki innolla seuraavan vuosikymmenen aikana nähtäviä nerokkaita ideoita, Gheysen lisää.

Sappi on tuottanut kaksi erillistä toimintakutsua, yhden ammattilaisille ja toisen opiskelijoille. Kilpailutöiden määräaika on 1.6.2009.

Seuraavassa 10. juhlavuoden kohokohtia:

• Erittäin arvostettu kansainvälinen tuomaristo valitsee kymmenen parasta kampanjaa, jotka palkitaan.
• Painotuotekampanjan toteuttamiskustannuksiin myönnetään enintään 38 000 euron suuruinen apuraha, jolla katetaan valokuvauksen, kuvituksen, paperin hankinnan, painatuksen ja postituksen kuluja.
• Kilpailutöistä kootaan erityinen eurooppalainen juhlakirja. Sillä juhlistetaan kymmenen vuoden luovia ideoita, jotka ovat auttaneet parantamaan elämää.
• Aiempien voittajien töitä esitellään Euroopassa järjestettävässä palkintojenjakotilaisuudessa. Tilaisuuteen osallistuu toimittajia, suunnittelualan ammattilaisia, opiskelijoita, mainostajia ja kansalaisjärjestöjen edustajia.
• Kun voittokampanjat on toteutettu, ne voivat osallistua automaattisesti EACA:n (European Association of Communication Agencies) Care Awards -kilpailuun. Sappi hyvittää osallistumismaksun.
• Toteutettujen kampanjoiden pääpainotuote hyväksytään Sappin päällystetylle hienopaperille painettuna automaattisesti Sappin European Printers of the Year -kilpailuun. Tähän kilpailuun lisättiin äskettäin uusi BlueGreen-palkinto, jolla osoitetaan suosiota ja annetaan tunnustusta erinomaiselle luovuudelle hyvän asian eteen, olipa aate humanitaarinen, ympäristönsuojelullinen tai sosiaalinen.
• Sappi lahjoittaa 1 000 € kymmenen kunniamaininnan voittajan puolesta heidän valitsemilleen kansalaisjärjestöille, kuten hakemuslomakkeessa on ilmoitettu.
• Sen lisäksi, että kymmenen voittajaa saavat tunnustuksen palkintoseremoniassa, he saavat Sapin täyden tuen vuoden ajaksi menestyksestään tiedottamiseen.

Tuomaristo työskentelee 2–3.7.2009. Hakemuslomakkeen voi ladata osoitteesta www.sappi.com/IdeasThatMatter.

Lisätietoja Sappista
Sappi on maailman johtava päällystetyn paperin tuottaja. Sen painopaperituotemerkkejä ovat Magno, HannoArt, Tempo, Quatro, Royal, Allegro, Cento, Era, EuroArt Plus, EuroBulk, Furioso, Galerie, Mega ja Tauro sekä pakkaus- ja etikettipapereita Algro, Leine ja Parade. Asiakkaat yli sadassa maassa valitsevat näitä papereita laadukkaimpiin julkaisu-, mainos- ja pakkaussovelluksiinsa. Paperit tuotetaan ISO 9001-, ISO 14001- ja EMAS-sertifioiduissa tehtaissa, ja Sappi sai ensimmäisenä paperiyhtiönä Euroopassa alkuperäsertifioinnin koko Euroopan toiminnalleen sekä FSC- (Forest Stewardship Council) että PEFC- (Programme for the Endorsement of Forest Certification) -ohjelmista.

Share: