Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Sanomalehtiviikko starttaa ensi viikolla

30.1.2013 13:30Uutiset » Tapahtumat

Sanomalehti

Ensi viikolla käynnistyy Suomen laajin mediakasvatustapahtuma, Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikko on Sanomalehtien Liiton ja sen kaikkien jäsenlehtien yhteinen hanke, jonka aikana sadattuhannet lapset, nuoret ja heidän opettajansa hyödyntävät sanomalehtiä opetuksessa.

Sanomalehtiviikkoa vietetään jo 19. kertaa. Toimittajat ja uutiskuvaajat vierailevat viikon aikana kouluissa kertomassa työstään. Sanomalehdet järjestävät myös alueellisia kilpailuja, tapahtumia ja kampanjoita. Suuri osa lehdistä tarjoaa verkkolehden ja sen arkiston ilmaiseksi lasten ja nuorten käyttöön. Myös printtilehden suosio on pitänyt hyvin pintansa, koska kouluihin ja oppilaitoksiin toimitetaan edelleen satojatuhansia lehtien ilmaiskappaleita.

– Tutkimustulosten mukaan sanomalehden monipuolinen lukuaines – esimerkiksi valokuvat, kuvituskuvat, erilaiset tekstityypit, kaaviokuvat ja tilastot – kehittää lasten ja nuorten lukutaitoa erityisesti silloin, kun sanomalehtiä luetaan säännöllisesti. Sanomalehtiviikko voi toimia lukuinnostuksen aloittajana, kertoo yhteyspäällikkö Jonna Tolonen Sanomalehtien Liitosta.

Sanomalehtiviikon kanssa samaan aikaan vietetään myös ensimmäistä kertaa järjestettävää Mediataitoviikkoa. Mediataitoviikon tarkoituksena on herättää keskustelua lapsen oikeuksista ja velvollisuuksista internetissä. Mediataitoviikkoa koordinoi Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus. Sen toteutukseen osallistuu lukuisia mediakasvatuksen alalla toimivia järjestöjä, yrityksiä ja julkisen sektorin toimijoita.

Kuva: worradmu / FreeDigitalPhotos.net

Share: