PulPaper kokoaa metsäteollisuuden yhteen

Helsingin Messukeskus isännöi kesäkuussa jo kahdeksatta kertaa maailman suurinta ja vaikutusvaltaisinta paperi-, sellu-, kartonki, prosessi- ja biotuoteteollisuuden tapahtumaa eli Pulpaper 2014 -messuja. Tapahtumaa odotetaan alalla maailmanlaajuisesti, etenkin tapahtumassa julkaistavien uutuuksien sekä kollegoiden kohtaamisten vuoksi.

PulPaper järjestetään Helsingissä 3.-5.6. Tällä kertaa tapahtuman uutuutena on näyttelyalueella sijaitseva Paper Square, jossa kävijät voivat tavata alan johtavien yritysten edustajia. Kävijät voivat kuulla heidän mielipiteitään alan tulevaisuudesta sekä tutustua yritysten uutuuksiin. Alueella mukana olevat yritykset ovat Sappi, UPM, Metsä Group sekä Stora Enso. Ohjelmaa Paperi-aukiolla on koko tapahtuman ajan, alkaen Messukeskuksen kongressisiivessä järjestettävien avajaisten live stream -lähetyksestä.

Kävijöiden toiveesta tänä vuonna näyttelyalueella järjestetään myös tietoiskuja, joissa voi perehtyä näytteilleasettajien uutuuksiin, tutkimustuloksiin ja hankkeisiin sekä teknologian innovaatioihin Suomessa ja muualla maailmassa. Näitä tuote- ja yritysesittelyjä järjestävät mm. Andritz, BASF ja Konecranes. Tarkempi ohjelma ja aikataulu ovat tapahtuman nettisivuilla.

Lisätietoa www.pulpaperevent.com

Kuva: PulPaper 2010 Messukeskuksessa.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!