Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Parhaat painotyöt järjestykseen

29.1.2009 12:13Uutiset » Tapahtumat

Map Suomi Oy:n ja M-real Oyj:n yhteisesti järjestämä Galerie Art Design & Print Awards 2008 -kilpailu järjestettiin jo 14. kerran. Kilpailuun osallistui tällä kertaa yhteensä 118 painotyötä ja palkitut työt olivat järjestäjien mukaan selkeästi oman sarjansa vahvimpia.

Vuosikertomus-sarjassa haluttiin nostaa esiin laadukkaita ja uudenlaisia ratkaisuja. Sarjassa pärjäsivätkin työt, jotka oli uskallettu tehdä hieman toisin. Sarjan voitti Finstaship, toiseksi tuli Marttakertomus ja kolmanneksi eQ:n vuosikertomus 2007.

Painotyö-sarjassa voittajat erottuivat nopeasti. Voittotöissä oli käytetty taidokkaasti paperin ja painotekniikan suomia mahdollisuuksia. Sarjan voitti Volume-asiakaslehti, toiseksi tuli Estar Finland -esite ja kolmanneksi Sushi-esite.

Kirja on suunnittelutehtävänä hyvin haasteellinen, sillä monen asian on sovittava yhteen, jotta kokonaisuus toimisi. Palkituissa kirjoissa nämä asiat osuivat kohdalleen. Kirjat-sarjan voitti ”Hannes Heikura Valokuvia Photographs”, toiseksi tuli ”Selviytyjät Lumen ja jään linnut” ja kolmanneksi ”Kiasma Kitchen”.

Lisätiedot kilpailun voittajista tästä linkistä.

Share: