Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Messukeskus sulki heti suuret tapahtumansa

12.3.2020 15:17Uutiset » Tapahtumat
Helsingin Messukeskuksessa on hiljaista lähiviikkoina.

Messukeskus sulki jo torstaina iltapäivällä käynnissä olleet tapahtumansa koronavirustilanteen vuoksi. Päätös perustui hallituksen päätökseen. Myös Tampereen ja Turun messukeskukset ilmoittivat heti kevään tapahtumien siirroista. Helsingin Messukeskuksessa eilen päättyneet Sign, Print & Pack sekä Pactec-messut päästiin kuitenkin järjestämään viimeistä tuntia (klo 16–17) lukuun ottamatta loppuun asti. Kolmipäiväisistä Gastro-messuista jäi sen sijaan järjestämättä kokonaan perjantai 13.3.

Koronavirustilanteen muututtua sosiaali- ja terveysministeriö on 12.3. ohjeistanut suomalaisia tapahtumajärjestäjiä siirtämään tai peruuttamaan yli 500 henkilön tilaisuudet ja tapahtumat Suomessa.   

– Messukeskus noudattaa tarkasti viranomaisohjeistuksia. Asiakkaidemme ja henkilökuntamme turvallisuus on meille ensisijaisen tärkeää. Kiitämme kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme messujen hyväksi tehdystä työstä, sanoo Messukeskuksen toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen.  

Messukeskus siirtää myös huhti-toukokuuksi suunnitellut yli 500 henkilön tapahtumansa myöhemmäksi vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi. Myöhemmäksi siirtyvät tapahtumat ovat: 

·        Kevätmessut ja Lähiruoka & Luomu (alkuperäinen ajankohta 2.-5.4.) 

·        Lapsimessut, HupiCon ja OutletExpo (17.-19.4.) sekä Eläinystäväni (18.-19.4.) 

·        The HIMSS & Health 2.0 European Conference (26.-28.5.)

Jo aiemmin tiedotettiin, että Sairaanhoitajaliitto, Fioca ja Messukeskus siirtävät yhdessä järjestämänsä Sairaanhoitajapäivät (25.-26.3.) uuteen ajankohtaan, sillä vallitseva koronavirustilanne työllistää juuri nyt hoitohenkilökuntaa monissa sairaanhoitopiireissä. 

Tampereen Messut etsii kevään tapahtumille uudet ajankohdat. Messut joutuu siirtämään mm . 17.–19.3. suunnitelluiksi pidettävät Konepaja, Nordic Welding Expo ja 3D & New Materials -ammattitapahtumat.

Turun Messut siirtää myös messutapahtumia. Tämä tarkoittaa sitä, että tapahtumat Taide -& Antiikkimessut, Rekryexpo, Piha & Puutarha ja Mökki & Meri siirtyvät myöhempiin ajankohtiin.

Share: