Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Mediapäivä keskittyy toimialan tulevaisuuteen

19.6.2018 09:55Uutiset » Tapahtumat
Printtialan murroksesta kertoo Edita Prima Oy:n toimitusjohtaja Heikki Autio. Kuva: Mediapäivä.

Kotimaisen media-alan vuotuinen päätapahtuma, Mediapäivä, järjestetään syksyllä jo kuudennen kerran, nyt 13.11. Finlandia-talossa Helsingissä. Päivän neljässä seminaarissa esiintyvät media-alan huiput meiltä ja maailmalta. Printtialan murroksesta kertoo Edita Prima Oy:n toimitusjohtaja Heikki Autio.

Mediapäivän teemana on tänä vuonna Ideoista ilmiöiksi. Toimialan tulevaisuuteen vaikuttavia trendejä, uhkia ja mahdollisuuksia pohditaan aamupäivällä Muutossalissa, Arvosalissa ja Kasvusalissa sekä kaikille yhteisessä iltapäiväseminaarissa.

Esimerkkinä muutoksen vauhdista on perinteinen painoala, jonka digitaalinen transformaatio on muuttanut. Heikki Autio on ollut kokemassa printtialan murrosta ja tekemässä samalla työtä, jossa teollinen yritys muutetaan palveluyhtiöksi. Edita Prima on osa Nordic Morning Groupia, joka kasvanut merkittäväksi digitaalisen median tuottajaksi.

– Kipeää ja erittäin innostavaa samaan aikaan. Minua innostaa muutoksen aikaansaaminen sekä ihmisten ja organisaation osaamisen kehittäminen. Työ tehdään aina ihmisten kanssa, Autio sanoo.

Mediapäivien ohjelmassa on myös puolueiden puheenjohtajien tentti mediapolitiikan suunnasta. Lisäksi palkitaan Think Ink -innovaatiokilpailun parhaimmisto. Tällä kertaa kilpailussa etsittiin medialiiketoimintaa eteenpäin vieviä mobiiliratkaisuja. Mediapäivän järjestävät media-alan toimialaliitot.

Share: