Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Kirjamessuilla myytiin puoli miljoonaa kirjaa

29.10.2018 11:21Uutiset » Tapahtumat
Kirjamessujen kävijät ostivat keskimäärin kuusi kirjaa kävijätutkimuksen mukaan. Kuva: Messukeskus Helsinki/Emmi Kähkönen.

Helsingin Kirjamessuilla kävi ennätysmäärä kävijöitä ja kirjoja myyntiin yli puoli miljoonaa kappaletta. Näin voi päätellä messujen kävijätutkimuksesta.

Helsingin Kirjamessuilla kävi neljän päivän aikana 85 600 kävijää, mikä on kirjamessujen historian suurin kävijämäärä. Suurimmat kustantajat ja kirjakaupat olivat erittäin tyytyväisiä myyntiin. Kirjamessujen kävijä osti messuilta keskimäärin kuusi kirjaa. Kävijätutkimuksen mukaan kirjojen kuuntelu lisää myös kirjojen lukemista.

TNS Kantarin tekemän kävijätutkimuksen mukaan kävijöistä 19 % ei ollut aikaisemmin käynyt Helsingin Kirjamessuilla.

Tutkimuksessa kysyttiin, miten kirjojen kuuntelu vaikuttaa kirjojen lukemiseen. Kyselyyn vastanneista kirjamessujen kävijöistä 40 % oli kuunnellut äänikirjoja. Äänikirjoja kuuntelevista 18 % kertoi lukevansa nyt enemmän kirjoja kuin aikaisemmin, 58 % saman verran ja ainoastaan 6 % kertoi äänikirjojen vaikuttavan luettujen kirjojen määrään laskevasti.

Messujen ohjelmajohtaja Ronja Salmi on tyytyväinen tapahtumaan.

– En voisi olla tyytyväisempi. On ollut upea tehdä tätä tapahtumaa ja nähdä, miten kirjallisuus kiinnostaa kaikenikäisiä ihmisiä. Tänä vuonna kirjamessuilla on käynyt myös entistä enemmän ensikertalaisia, mistä olen erityisen tyytyväinen. Nuorten ja lasten saaminen kirjallisuuden pariin on tärkeä tehtävä ja jos voimme siinä jotenkin auttaa, teemme sen mielellämme. Lastenalueen uudistus onnistui erinomaisesti. Viikonloppuna perheet olivat löytäneet alueen ja viihtyneet jopa useita tunteja lasten kirjallisuuden parissa, Salmi kertoi.

Helsingin Kirjamessut on Suomen suurin kirja-alan tapahtuma ja merkittävä kulttuurifoorumi. Kirjamessuihin osallistui 318 kustantajaa, kirjakauppaa ja antikvariaattia. Helsingin Kirjamessuilla oli 15 ohjelmapistettä, joista kaksi oli ruotsinkielisiä. Ohjelma koostui yli 800 keskustelusta ja haastattelusta. Esiintyjinä oli kirjailijoiden lisäksi poliitikkoja, taiteilijoita, toimittajia ja vaikuttajia. Esiintyjiä oli yli 1 000.

Messukeskus järjestää kirjamessut vuosittain yhteistyössä Suomen Kustannusyhdistyksen ja Kirjakauppaliiton kanssa. Messujen yhteydessä on myös Antikvaariset Kirjamessut, jotka järjestetään yhteistyössä Suomen Antikvariaattiyhdistyksen kanssa.

Share: