Katainen puhui KTT:n 80-vuotissynttäreillä

15.10.2010 13:55Uutiset » Tapahtumat

Katainen

Kirjapainoteollisuuden Työnantajaliitto eli KTT vietti 80-vuotispäiviään 24.9. Juhlan avasi valtiovarainministeri Jyrki Kataisen tervehdys. Ministeri Katainen totesi Suomen kohdanneen viimeisimmän laman myötä taloushistoriansa vaikeimmat ajat. Nyt läpikäydystä lamasta on kuitenkin selviydytty 1990-luvun alun lamaa nopeammin vahvojen sisämarkkinoiden turvin.

Elvyttämiseen käytetyn kansainvälisen velkarahan edullisuudesta Suomi saa ministerin mukaan kiittää yrittäjiään, joiden ansiota on kuva toimeliaasta kansasta, joka on selviytynyt ja selviytyy edelleen vaikeuksistaan työtä tekemällä. Laman seurauksien ja rakennemuutoksen keskellä kamppailevien kirjapainoyrittäjien sydäntä lämmittivät ministerin yrittäjyyttä arvostavat sanat. Puheensa jälkeen ministeri viivähti tilaisuudessa hetken juhlavieraiden kanssa keskustellen. Kaikki kirjapainoyrittäjät eivät vielä ole huomanneet laman hellittämistä. Laman selkä näyttäisi ministerin mukaan kuitenkin jo taittuneen, vaikka edelleen on olemassa riski, että erityisesti Yhdysvalloista kantautuu huonoja uutisia, jotka voivat saada orastavan kasvun notkahtamaan uudelleen.

80-vuotisjuhlat jatkuivat 120 juhlavieraan voimin oranssin ja kullan sävyin koristellussa messukeskuksen talvipuutarhassa. Juhlapuheen piti kirjapainoneuvos Pekka Salmén. Puheessaan hän kiinnitti kuulijoiden huomion uusien innovaatioiden keksimiseen, kiinteään kumppanuuteen asiakkaiden kanssa sekä hyvän neuvottelukulttuurin ylläpitämiseen yritysten johdon ja henkilöstön välillä. Salmén uskoi painotuotteen elinmahdollisuuksiin, sillä ihmisen uteliaisuus kaipaa edelleen luettavaa tietoa ja toisaalta anatominen rakenne vaatii lukualustalta tiettyä kokoa, luettavalta informaatiolta tiettyä kontrastia, helppokäyttöisyyttä sekä korkealaatuista esitysmuotoa eli typografiaa.

Illan aikana palkittiin yrittäjiä ja liiton työntekijöitä ansiomerkein. Liiton kultainen ansiomerkki ojennettiin kolmelle puheenjohtajalle: Eero Kunnakselle, Kari Moilaselle ja Lauri Tuoviselle. Liiton toimistossa elämäntyönsä tehneille toiminnanjohtaja Mia Hartman-Aaltoselle ja lakimies Maria Arjolalle luovutettiin Keskuskauppakamarin kultainen elämäntyömerkki. Lisäksi liiton standaarein muistettiin vähintään 40 vuotta liiton jäseninä olleita yrityksiä. Juhlan kunniaksi toimitettu liiton lyhyt 80-vuotishistoriikki on nähtävillä osoitteessa www.kttl.fi

Puheenjohtaja vaihtuu

Ja kuten aiemmin AGI:n uutisissa on kerrottu, Kirjapainoteollisuuden Työnantajaliiton 80. syyskokous 24.9.2010 valitsi uudeksi puheenjohtajakseen turkulaisen Jani Johanssonin, 40 (Ekenäs Tryckeri – Tammisaaren Kirjapaino Oy). Johansson aloittaa tehtävässään vuoden 2011 alussa, jolloin liiton nykyinen puheenjohtaja, kuopiolainen Lauri Tuovinen (Offsetpaino L. Tuovinen Ky), vetäytyy sivuun toimittuaan liiton luottamustehtävissä kaiken kaikkiaan 13 vuotta.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone