Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Heidelberg satsaa Jyväskylän FinnGraf-messuihin tosissaan

11.12.2008 10:18Uutiset » Tapahtumat

Heidelberg Finland Oy:n maajohtaja Jarkko Saastamoinen kertoo, että Jyväskylään on määrätietoisella kehitystyöllä luotu vahva graafisen alan messutapahtuma, josta on pidettävä kiinni. FinnGraf-messut on Suomessa ja koko Skandinaviassa tunnustettu ja arvostettu kohtauspaikka, missä Heidelberg aikoo olla mukana jatkossakin.

– Jyväskylässä on aina käynyt paljon asiakkaita eri puolilta Suomea. Heidelberg satsaakin FinnGraf 2009 -messuihin tosissaan. Olemme perinteisesti olleet mukana isolla osastolla, missä on ollut esillä koko tuotantoprosessi ja useita toimivia koneita. Jatkamme samalla linjalla myös ensi syyskuussa, Saastamoinen sanoo.

– FinnGraf on graafisen alan tärkein tapahtuma Suomessa, ja me Heidelbergissa uskomme, että messut jatkavat vahvalla kasvu-uralla tulevaisuudessakin, hän lisää.

FinnGrafin yhteydessä myös Kirjanpainajan päivä

Graafinen Teollisuus ry:n Kirjanpainajan päivä on perinteisesti ollut FinnGraf-messujen yhteydessä. Ensi syksynä Kirjanpainajan päivä järjestetään Jyväskylän Paviljongissa jo messuja edeltävänä päivänä eli keskiviikkona 23. syyskuuta. Koska osallistujat jäävät Jyväskylään yöksi, heillä on koko torstai aikaa tutustua messuihin.

– Viime kerralla Kirjanpainajan päivään osallistui 150 alan ammattilaista. Ensi syksyksi tavoittelemme 200 osallistujaa, Graafinen Teollisuus ry:n johtaja Lasse Krogell sanoo.

– Jyväskylä on erinomainen paikka graafisen alan messuille. Kaupunki on juuri sopivan kokoinen, jotta alan ihmiset voivat tavata toisiaan myös messujen aukioloaikojen ulkopuolella. Tästä syntyy Jyväskylän loistava messufiilis, Krogell jatkaa.

Myynti lähtenyt ripeästi liikkeelle

Seitsemännet graafisen- ja viestintäalan erikoismessut FinnGraf 2009 järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 24.–26. syyskuuta 2009. Messujen yhteistyökumppanina ovat alan merkittävät järjestöt Suomessa. FinnGraf on alan ykköstapahtuma Pohjoismaissa. Vastaavan kokoluokan messuja ei löydy sen enempää muualta Skandinaviasta kuin Baltiastakaan. Myös AGI Suomi on vahvasti mukana FinnGraf 2009 -messuilla, kuten oli vuoden 2007 FinnGrafissakin.

Vuonna 2007 ensimmäistä kertaa järjestetty FinnVisual on mukana tälläkin kerralla. Visuaalisen viestinnän näyttely esittelee suurkuva- ja digitaalisen tulostuksen, seri- ja erikoispainamisen sekä markkinoinnin ja mainonnan tuotteita, materiaaleja ja palveluja.

– Näyttelytilojen myynti on lähtenyt erittäin ripeästi liikkeelle. FinnGrafin vetovoima näyttää entisestään kasvaneen. Messuilla on aina käynyt alan ammattilaisia kaikkialta Suomesta, mutta meillä on myös runsaasti ulkomaisia vieraita. Esimerkiksi messujen markkinointi Venäjälle on hoidettu matkatoimistojen kautta. Meillä on yhteistyökumppaneita Pietarissa ja Moskovassa, näyttelynjohtaja Raimo Pylvänäinen Jyväskylän Messut Oy:stä sanoo.

Messuvieraat ottavat FinnGraf-messut tosissaan, sinne ei tulla vain piipahtamaan. Tietoykkönen Oy:n tekemän kävijätutkimuksen mukaan FinnGraf 2007 -messujen kävijöistä 70 prosenttia viipyi messuilla yli neljä tuntia ja iso osa käytti messuvierailuunsa koko päivän. 94 prosenttia ilmoitti messujen vastanneen heidän käsitystään hyvistä alan messuista ja 95 prosenttia suosittelee messuja kollegoilleen.

Linkki: www.jklpaviljonki.fi/finngraf2009

Share: