Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

FinnGraf Jyväskylässä syksyllä 2015

21.3.2014 12:23Uutiset » Tapahtumat

FinnGraf_yleiskuva

Graafisen alan legendaariseksi tituleerattavat FinnGraf-messut järjestetään jälleen Jyväskylässä syksyllä 2015. Kyseessä ovat jo kymmenennet FinnGraf-messut. Edellisen kerran messut järjestettiin Jyväskylässä huhtikuussa 2013, mutta nyt ajankohdaksi on jälleen valittu suuremman suosion saavuttanut syyskuu. Tarkka ajankohta on 23.–25.9.2015.

– FinnGraf on kahta poikkeusta lukuunottamatta järjestetty syksyllä. Syksy on osoittautunut parhaaksi ajankohdaksi alalle sekä näytteilleasettajien että kävijöiden palautteen perusteella, kertoo Jyväskylän Messujen toimitusjohtaja Leo Potkonen.

– Vuonna 2015 ei järjestetä isoja kansainvälisiä graafisen alan messuja, kuten Drupa tai Ipex, joten siinäkin mielessä messujen ajankohta on hyvin otollinen, Potkonen lisää.

Graafinen ala arvostaa perinteitä

Tämän vuoden syksylle oli pitkään viritteillä Vantaalle pienempi FinnGraf Lite -tapahtuma, mutta sitä ei tulla järjestämään, vaan kaikki panostus suunnataan nyt FinnGraf 2015 -messujen järjestelyihin.

– Pienemmäksi välivuoden tapahtumaksi kaavailtu Vantaan FinnGraf Lite ei kerännyt tarpeeksi innostusta näytteilleasettajien parissa, joten se päätettiin perua. Alan yritykset ovat tuoneet ilmi, että he haluavat mieluummin isomman ja perinteitä omaavan tapahtuvan, joka kokoaa koko alan yhteen ympäri Suomea. FinnGraf 2015 Jyväskylässä tulee olemaan juuri tälläinen tapahtuma. Haluamme myös säilyttää FinnGraf-messujen perinteiset vahvuudet, kuten sosiaalisuuden ja alan ihmisten verkottumisen, Potkonen sanoo.

Myös koko toimialaa edustavan Graafinen Teollisuus ry:n liittojohtaja Lasse Krogell näkee siirron takaisin syksyyn positiivisena ja näkee Fingrafin edelleen tärkeänä alan ihmisten kohtaamispaikkana. Krogell tulee olemaan myös osana FinnGraf-messujen neuvottelukuntaa.

Messut järjestää yhteistyössä Jyväskylän Messut sekä pohjoismainen AGI Publishing House, jolla on kokemusta vastaavien tapahtumien järjestämisestä muissa Pohjoismaissa.

Share: