Drupa päätökseen

16.5.2012 13:41Uutiset » Tapahtumat

drupa 2012 heikku

Maailman suurin graafisen alan messutapahtuma Drupa on auki viimeistä päivää. Lopullisia kävijälukemia ei luonnollisesti vielä ole saatavilla, mutta puolessa välissä messuja kävijöitä oli noin 170 000 yhteensä 115:sta maasta. Puolivälin lukemat alleviivaavat ennustusta, että kävijämäärä tulee tippumaan noin 20 prosentilla neljän vuoden takaisesta kävijämäärästä (391 000). Vaikka kävijöiden määrä on laskenut, on päätöksentekijöiden määrä järjestäjien mukaan lisääntynyt ja kauppaa on tehty paljon varsinkin Aasiaan, Venäjälle ja Etelä-Amerikkaan. Suomeenkin on tehty muutama kauppa, mutta laitetoimittajat eivät ainakaan vielä ole julkaisseet niitä.

Messujen pääteemaksi voidaan nostaa digitaaliset laite- ja ohjelmistoratkaisut. Näytti siltä kuin digitaalisuus olisi ollut läsnä lähes jokaisella suuren valmistajan osastolla, myös offsetvalmistajien, kuten Heidelbergin, KBA:n, Komorin, Ryobin ja Manrolandin, osastoilla. Digitaalisissa painokoneissa uusi isompi B2-arkkiformaatti oli suuren mielenkiinnon kohteena, sekä mustesuihku- että tooneriteknologiaan pohjautuvana. Digitaalisten B2-arkkikoneiden hintahaitari oli myös mielenkiintoinen, alkaen noin 250 000 eurosta päätyen noin 1,5 miljoonaan euroon. Investointia miettiessä painotalon täytyy myös muistaa, että suurin piirtein hintahaitarin puolivälissä ovat B2-offsetkoneet, joiden lisääntynyt automaatio vähentää kuntoonlaiton aikaa ja makulatuuria entisestään. Lisää B2-formaatista ja sitä esitelleistä valmistajista voit lukea kesäkuun Print&Media-lehdestä.

Landan nanografia-painokoneet olivat varmasti messujen suosituin nähtävyys. Tai oikeastaan pääroolin otti itse herra Landa, joka johti osastolle rakennetussa teatterissa kapellimestarin ottein melko spektaakkelimaista showta tanssijoineen ja näyttävine videoineen. Show esitettiin päivittäin viisi kertaa, ja silti esityksiin oli useamman päivän jonotus. Onneksi esitys nähtiin myös teatterin ulkopuolelle asennetulta jättiscreeniltä. Valtavasta huomiosta huolimatta nanografiateknologia ja messuilla esitellyt Landan painokoneet eivät ole vielä valmiita. Lanseerausaikataulun sanotaan ajoittuvan vuoden 2013 lopulle, mutta jonotuslistalle on mahdollista päästä jo nyt – maksamalla ennakkoon käsiraha. Nanografiastakin voit lukea lisää kesäkuun Print&Media-lehdestä.

Jarkko Hakola

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone