Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Digiforum keräsi ennätysyleisön

30.1.2009 14:28Uutiset » Tapahtumat

Noin 130 digitaalisesta painamisesta kiinnostunutta ihmistä suuntasi eilen Amiedun Taitotaloon Helsinkiin, jossa AGI järjesti Digiforum-seminaarin. Ohjelma keräsi paikalle runsaasti päättäjiä etenkin painotaloista, yli puolet osallistujista.

Ohjelman suurimpana vetonaulana toimi brittiläinen pitkän linjan graafisen alan asiantuntija, Andrew Tribute. Tribute piti puheenvuoron sekä aamu- että iltapäivällä. Aamulla aiheena oli Drupan anti.

– Onneksi Drupa ehti olla jo loppukeväällä. Tämän hetken taloustilanteessa messut saattaisivat olla hiukan kutistuneemmat, nauratti Tribute esityksensä alussa.

Messun yhtenä mielenkiintoisimpana antina Tribute piti nopeita mustesuihkulaitteiden prototyyppejä, kuten HP Inkjet Web Press ja Kodak Stream.

– Itse uskon mustesuihkutekniikan mahdollisuuksiin. Ihan vielä tekniikka ei ole valmis syrjäyttämään elektrofotografisia menetelmiä, mutta vuoden 2012 Drupassa tilanne voi jo olla toinen.

Iltapäivällä Tribute muistutti painamisen uhkista, joista tietenkin internet ja esimerkiksi sähköisten lukulaitteiden tuleminen nousivat esille. Netin hyödyntämistä osana painotoimintaa Tribute piti ensiarvoisen tärkeänä.

– Painotalojen tulee muuttaa ajatusmaailmaansa. Asiakkaalle ei pidä puhua pelkästä painatuksen hinnasta, vaan heille pitää esitellä, kuinka kyseinen kampanja parantaa asiakkaan tulosta. Tällöin kampanja pitää sisällään monikanavaista viestintää, jossa painaminen on vain yksi osa. Tällaisten kokonaisuuksien rakentaminen edellyttää työnkulkuratkaisuilta paljon, jotka ovat mielestäni koko kehityksen ydin. Digitaaliseen työnkulkuun panostaminen onkin avainasia painotalon halutessa muuttua pelkästä painajasta kohti tietopalveluyritystä, jollaisiksi painojen tulisi muuttua.

Viha-/rakkaussuhde suoramarkkinointiin

Xerox Euroopan markkinointipäällikkö Scott Russell oli samoilla linjoilla Tributen kanssa. Painotaloista on tultava viestintäpalveluiden tarjoajia. Hän uskoi myös personoitavan suoramarkkinoinnin voimaan.

– Vihaan postiluukustani tippuvaa suoramarkkinointimateriaalia. Ja toisaalta rakastan sitä. Kaikki riippuu kuinka se on kohdennettu, ja mikä on sen viesti, Russell totesi osuvasti.

Muut esiintyjät olivat kotimaista kaartia. Esimerkiksi DMP:n Sampsa Liljan puhe digitaalisen painamisen kannattavuudesta ja turkulaisen Finepress-painotalon Eero Kunnaksen elävä esiintyminen olivat monen mieleen. Tuoretta Turku-Helsinki-moottoritietä seminaariin tullessaan ajanut Kunnas kertoi, miksi he valitsivat noin vuosi sitten juuri HP Indigon digitaaliseksi painotekniikakseen.

– Meille Indigon toimintafilosofia on niin lähellä perinteistä offsettekniikkaa kuin mahdollista. Siinä on nestemäiset värit, jotka siirtyvät paperille kumisylinterin kautta. Ja painaakin monta tonnia. Sitä ei kylkeen potkimalla rikota, Kunnas nauratti yleisöä.

Suurin osa seminaarin esityksistä on ladattavissa osoitteesta www.agisuomi.fi/digiforum.

Share: