Bobst ja Xerox jättävät Drupan väliin

28.5.2020 10:28Uutiset » Pakkaukset
Drupa on ollut maailman suurin painoalan messutapahtuma. Viimeksi vuonna 2016 tapahtumassa kävi yli 260 000 messuvierasta. Kuvassa Xeroxin palkittu osasto. Kuva: World Exhibition Stand Awards.

Kaksi suurta näytteilleasettajaa on peruuttanut osallistumisensa ensi vuonna Düsseldorfissa järjestettäville Drupa-messuille. Bobst kertoo keskittyvänsä osaamiskeskuksiinsa ja jättävänsä useimmat ammattimessut väliin vuonna 2021. Xerox kertoo peruutuksen syyksi pandemiatilanteen ja omien tuoteuutuuksiensa julkistamisaikataulun.

Bobst oli varannut paljon tilaa Drupa-messujen hallista 10. Xerox oli varannut noin neljänneksen hallista 8b, jossa sen oli tarkoitus esiintyä yhdessä Fujifilmin kanssa. Fuji-Xerox-yhteisyritys kuitenkin puretaan maaliskuun lopussa juuri ennen Drupaa, joka järjestetään 20.-30.4.2021.

Xeroxin mukaan suurten tapahtumien järjestämiseen liittyy edelleen epävarmuutta pandemian takia. Drupa ei myöskään sovi yrityksen omien tuoteuutuuksien julkistamisaikatauluun.

Bobst on maailman suurimpia fleksopainojärjestelmien toimittajia. Nyt yritys jättää väliin myös Düsseldorfin Interpack-messut, jotka siirrettiin tältä vuodelta helmi-maaliskuulle 2021. Bobst on panostanut runsaasti osaamiskeskuksiinsa ja aikoo käyttää niitä enemmän mm. virtuaalisiin tuote-esittelyihin.

Messutapahtumien siirtäminen tai peruminen jatkuu maailmalla. Etikettialan suuria messuja järjestävä Tarsus Group on siirtänyt useita syksyllä 2020 pidettäväksi aiottuja tapahtumia vuoteen 2021. Siirrettyjä tapahtumia ovat Labelexpo Americas/Brand Print Americas, Labelexpo Southeast Asia ja Labelexpo India/Brand Print India.

Kesäkuuksi 2021 suunniteltu Labelexpo Mexico on siirretty vuoteen 2022. Labelexpo Europe 2021 on yhä tarkoitus järjestää 21.-24.9.2021 Brysselissä.

Ruotsissa syksyksi suunnitellut Empack 2020 -pakkausmessut on peruutettu.

Katso yrityksen Xerox estradisivu