Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

3D-seminaari lähestyy

31.1.2013 13:13Uutiset » Tapahtumat

Risto Linturi

Print&Media järjestää 3D-tulostamisen ja 3D-efektien asiantuntijaseminaarin 12.2. Helsingissä Pitäjänmäellä. Seminaarin aamupäivällä kuullaan muun muassa Risto Linturia (kuvassa), joka on kansainvälisestikin tunnustettu futurologi. Viimeisten vuosien aikana Linturi on perehtynyt syvälle 3D-tulostamiseen ja sen mielenkiitoisiin liiketoiminta- ja sovellusmahdollisuuksiin.


3D tulossa ryminällä

Kolmiulotteisuus on tullut ryminällä kaikkialle, niin elokuviin, peleihin, painotöihin kuin kiihtyvää vauhtia myös tulostettaviin kappaleisiin. Ja uutisoitiinhan juuri, että hollantilaisarkkitehti Janjaap Ruijssenaars on suunnitellut jopa futuristisen talon, joka valmistetaan tulostamalla.

3D-prototyyppien tulostus on jo vanha juttu, mutta nyt 3D-tulostus alkaa näyttää potentiaaliselta vaihtoehdolta myös liiketoimintana. Juuri tästä syystä Print&Media haluaa järjestää 3D-tulostamisen ja 3D-efektien asiantuntijaseminaarin, jossa halukkailla on mahdollisuus kuulla 3D-tulostamisen lainalaisuuksista ja mahdollisuuksista liiketoiminnassa. 3D-kappaletulostuksen lisäksi seminaarissa kerrotaan 3D-efektien tekemisestä erilaisissa ympäristöissä ja erilaisilla tekniikoilla. Kolmiulotteisuutta on luvassa siis koko rahan edestä.

Paikalla parhaat asiantuntijat

Seminaarin aamupäivällä kuullaan Suomen parhaita 3D-tulostamisen asiantuntijoita, kuten futurologi Risto Linturia, Suomen Pikavalmistusyhdistyksen puheenjohtaja Jukka Tuomea ja VTT:n Ismo Heikkilää. He kertovat mistä 3D-tulostuksessa on kyse ja kuinka valtavat mahdollisuudet sillä on liiketoiminnallisesti.

– Näen, että 3D:ssä on paljon liiketoimintamahdollisuuksia nimen omaan paino- ja tulostusalalla. 3D-tuotannossa on paljon yhtäläisyyksiä repro- ja painotyön kanssa, minkä lisäksi sillä on olemassa olevat markkinat. Painojen tulisi ottaa 3D isona mahdollisuutena, Ismo Heikkilä kertoo.

Esirippu auki

Iltapäivällä näkökulma 3D:hen on erilainen, kun kuulemme miten kolmiulotteisia vaikutelmia luodaan niin oopperan lavasteisiin, messurakenteisiin kuin tavallisiin painotuotteisiinkin. Eniten iloa silmälle on luvassa heti seminaarilounaan jälkeen, kun Suomen Kansallisoopperan lavastamon päällikkönä työskentelevä Tapio Säkkinen aikoo näyttää kuvakertomuksen keinoin, miten suurkoon tulosteita käytetään teatteriympäristössä kolmiulotteisuuden luomiseen. Säkkisen mukaan jotkut lavasteina käytettävät jättisuuret kankaat joudutaan tilaamaan ulkomailta, sillä saumattomiin jättisuuriin tulosteisiin ei kotimaassa ole tarjontaa. Varsinkin suomalaisten suurkuva- ja kangastulostajien kannattaa ehdottomasti tulla kuuntelemaan ja katsomaan Tapio Säkkisen esitystä.

Iltapäivällä kuullaan myös englantia, kun paikalle saapuu Amos Libermann Scodix-yhtiöstä. Hän esittelee uusimmat tuulet digitaalisesti painettavista 3D-lakkaefekteistä.

Katso koko seminaariohjelma tästä linkistä.

Seminaari-info

Aika: tiistaina 12.2. klo 9–16

Paikka: Taitotalo, Pitäjänmäki. Osoite: Valimotie 8, 00380 Hki.

Hinta: 390 euroa / henkilö (+ alv. 24%)

Ilmoittautuminen: lomakkeella https://pmlehti.fi/3d/seminaari/node/6 tai sähköpostilla 3d(at)pmlehti.fi tai puhelimitse 050-502 9706.

Lisätietoa: pmlehti.fi/3d

Share: