Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Pohjoismaiset lajittelusymbolit edistävät kierrätystä

15.1.2021 08:14Uutiset » Pakkaukset
Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa käytetään jo yhtenäisiä lajittelusymboleja kierrätyksessä. Kuva: Rinki verkkolehti.

Tanska, Norja ja Ruotsi ovat päättäneet yhtenäistää jätehuollon lajitteluohjeitaan yhteisellä kuva- ja värisymbolijärjestelmällä. Yhtenäisillä kuvaohjeilla halutaan lisätä kuluttajien lajitteluintoa ja tehdä lajittelusta entistä helpompaa. Nyt järjestelmän käyttöönottoa selvitetään myös Suomessa. Symbolit olisivat samat sekä pakkauksissa että keräysastioissa.

Jätehuolto toimii, kun kaikki tietävät, mihin astiaan mikäkin jäte kuuluu. Oikea lajittelu antaa hyvän lähtökohdan jätteiden käytölle uusien tuotteiden raaka-aineena.

Suomen Kiertovoima (KIVO), julkisen jätehuollon ja kuntien 31 jätelaitoksen edustaja, koordinoi yhteispohjoismaisten lajittelusymbolien hanketta Suomessa. Käyttöönotosta tarvitaan kuitenkin monien eri vastuutahojen päätöksiä, jotta symbolit saataisiin laajasti yhtenäiseen käyttöön.

Esimerkiksi tuottajayhteisöt ja Rinki päättävät siitä, korvataanko nykyiset lajittelusymbolit pohjoismaisilla symboleilla Rinki-ekopisteissä.

– Uusilla, selkeillä ja yhteispohjoismaisilla kuvasymboleilla eli piktogrammeilla halutaan helpottaa jätteiden lajittelua ja kannustaa kansalaisia kierrättämään, Suomen Kiertovoima KIVOn viestinnän asiantuntija Kaisa Halme sanoo.

Piktogrammijärjestelmä lanseerattiin Tanskassa vuonna 2017, ja se on vuonna 2020 otettu käyttöön myös Ruotsissa ja Norjassa. Suomessa ja Islannissa asiaa ensin selvitetään ja sitten tehdään päätökset merkkien käyttöönotosta. Tavoitteena on myöhemmin laajentaa sama järjestelmä koko Eurooppaan.

Pohjoismainen ministerineuvosto rahoittaa hanketta. Tarkoituksena on, että samat merkinnät löytyvät sekä keräysastioista että pakkauksista, jolloin kuluttajan on helpompi lajitella jätteensä oikein. Piktogrammit liitettäisiin kaikkiin jätejakeisiin niin, että tietty piktogrammi kuvaa tiettyä jätejaetta.

– Muissa Pohjoismaissa ollaan hiukan Suomea edellä piktogrammien käyttöönotossa. Odotamme uutta jätelakia, joka näillä näkymin tulee voimaan aikaisintaan kesällä 2021. Sen jälkeen voimme keskittyä piktogrammien käyttöönoton edistämiseen, Halme sanoo.

Share: