Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Paperipullojen kehittämiseen isoja panoksia

18.6.2021 09:15Uutiset » Pakkaukset
Pulpexin ja Stora Enson paperipullo on tehty muotoon puristetusta sellusta. Kuva: Stora Enso.

Nestekartonkipakkaukset kuuluvat ihmisten arkipäivään, mutta paperista valmistetut pullot ovat vielä koekappaleita. Täysin kuitupohjaisen muovittoman pullon kehittämiseen panostetaan kuitenkin maailmalla paljon, ja kehitystyössä on mukana isoja globaaleja brändejä. Juomapullojen lisäksi on esitelty teknokemian tuotteille sopivia paperipulloja. Myös suomalaiset yritykset ovat mukana lanseerauksissa.

Uusin uutinen alalta on paperisen pesuainepullon prototyyppi. Sen on kehittänyt Unileverin brändi OMO. Tuotetta kokeillaan Brasiliassa alkuvuonna 2022. Tavoitteena on kokeilla pulloa myös Euroopassa sekä muualla maailmassa pian sen jälkeen. Unilever kokeilee samaa tekniikkaa myös hiustenhoidon tuotepakkauksiin.

Tämän paperipullon patentoidun valmistustekniikan on kehittänyt Pulpex-konsortio. Siihen kuuluvat Unileverin lisäksi alkoholijuomien valmistaja Diageo, Pilot Lite ja Stora Enso.

Stora Enso toimittaa sellun pulloon

Pullot on tehty muotoon puristetusta sellusta ja sisäpuolen itse kehitetty suojapinnoite mahdollistaa nestemäisten aineiden pakkaamisen pulloon. Pulpex ja Stora Enso ovat yhdistäneet voimansa pullon kehitystyössä. Kuitumateriaalin toimittaja on tässä Stora Enso.

Stora Enson mukaan pullojen on tarkoitus olla kokonaan vapaita PET/HDPE-muovista. Nyt pullo on suunniteltu sopimaan yhdessä nykyisten korkkivaihtoehtojen kanssa, ja ne ovat useimmiten muovia. Pulpexin tekniikassa pullo puristetaan muotoonsa sellusta, käsitellään mikroaaltouunissa ja suihkutetaan sisältä sopivalla elintarvikekelpoisella biopohjaisella pinnoitteella.

Pulpexin pullo kierrätetään paperin keräyksessä (Suomessa ilmeisesti kartongin keräyksessä). Stora Enson mukaan pullon hiilijalanjälki on noin 90 % pienempi kuin lasin ja 30 % pienempi kuin PET-muovipullon. Tavoitteena on nyt kehittää pullolle nopea tuotantolinja, joka voisi olla käytössä vuonna 2022. Pullo voidaan kohopainaa, värittää ja etiketöidä. Se sopisi nykyisiin pakkausten täyttölinjoihin.

Diageo aikoo lanseerata paperipullossa oleva Black Label -viskin vuoden 2021 alussa. Kuva: Diageo.

Paperipullosta on tehty jo koeversio, joka sopii alkoholijuomien pakkaamiseen. Juomajätti Diageo ilmoitti jo vuosi sitten kehittäneenänsä Johnnie Walker -viskille pullon, joka on täysin muovivapaa pullo. Pulpexin ja Pilot Liten tuottama pullo tulee markkinoille alkuvuonna 2021.

Pinnoitteen ja korkin kehittäminen jatkuu

Toinen suuri allianssi paperipullon kehittämisessä on Paboco. Se takana ovat ruotsalainen pakkauspaperia ja -kartonkia valmistava BillerudKorsnäs sekä itävaltalainen muovipakkausten asiantuntija ALPLA. Kehittämisen aloitti vuonna 2015 startup-yritys ecoXpac yhteistyössä juomavalmistaja Carlsbergin ja BillerudKorsnäsin kanssa. Mukana yhteistyössä on suuria kansainvälisiä yrityksiä, kuten Coca-Cola, Carlsberg, L’Oréal ja Absolut.

Paboco julkisti toukokuussa 2021 prototyypin seuraavan sukupolven paperipullosta. Siinä biopohjainen suojapinnoite on integroitu täysin paperipullon materiaaliin, ja pullon paino pienenee. Pullon korkin kehitystyö jatkuu, ja tavoitteena on täysin biopohjaisen korkin käyttäminen. Pullo on täysin kierrätettävä paperin kierrätyksen mukana. Ensimmäiset koepullot ovat markkinoilla tänä vuonna. Pullojen varsinainen kaupallinen lanseeraus olisi puolentoista vuoden päässä.

Coca-Cola lanseeraa 2000 paperipullon rajoitetun erän yhtiön kasvipohjaista AdeZ-juomaa päivittäistavaramyyntiin Unkarissa. Kuva: Coca-Cola.

Coca-Cola testaa paperipulloa tänä kesänä Unkarissa. Testissä tarjotaan kuluttajille yhtiön kasvipohjaista AdeZ-juomaa. Testipullossa on paperisen päällyskuoren lisäksi kierrätettävät muovinen sisäkerros ja korkki.

Teknos mukana kehitystyössä

Pabocon kehitystyössä on mukana myös suomalainen Teknos, joka kehittää maalien lisäksi suojapinnoitteita pakkausalalle. Pabocon ensimmäisen sukupolven paperipullo esiteltiin syksyllä 2019, ja sen vesipohjaisen dispersiopinnoitteen oli tehnyt Teknos.

Teknos kehittää nyt paperipulloon ja elintarvikepakkauksiin uudenlaista biopohjaista suojapinnoitetta yhteistyössä suomalaisen biomateriaaliyritys Brightplussan kanssa. Yhteistyön tavoitteena on tiedotteen mukaan kehittää biopohjaisia ja -hajoavia ratkaisuja, joilla voidaan lisätä elintarvikepakkausten ympäristöystävällisyyttä.
Teknoksen ja Brightplussan uusi, kehitteillä oleva suojapinnoite on biopohjainen ja biohajoava. Pinnoitteella voidaan korvata perinteinen fossiilipohjainen muovikalvo.

Myös pienempiä toimijoita on tulossa paperipullojen markkinoille. Britannialainen pakkausten valmistaja Frugalpack on lanseerannut viinipullon, joka on 94-prosenttisesti tehty kierrätetystä kartongista. Se on valmistajan mukaan kustannuksiltaan samassa luokassa kuin etiketin sisältävä lasipullo, mutta hiilijalanjälki on 84 % pienempi. Pullossa on kartonkikuoren sisällä kierrätykseen irtoava muovikerros.

Paperipullolla kovat kilpailijat

Paperipulloa lanseerataan markkinoille, joilla ovat vahvoina ja tuttuina vaihtoehtoina alumiini, lasi ja muovi. Juomapakkausten globaalin markkinan koko on Stora Enson mukaan arviolta 117 miljardia USA:n dollaria. Sen ennustetaan kasvavan keskimäärin 4,5 % vuodessa vuoteen 2027 asti. Nyt näistä pakkauksista noin 40 % on tehty muovista, ja niiden kierrätysaste on EU-alueella sekä USA:ssa vain 30–40 %.

Alumiinia, lasia ja muovia käyttävien juomapakkausten valmistustekniikka on tehokasta. Kierrätys toimii ainakin Euroopassa hyvin lasissa ja alumiinissa sekä PET-pulloissa. Ne ovat juomien valmistajille kustannustehokkaita vaihtoehtoja, joiden voittaminen paperipohjaisella pullolla ei ole helppo tehtävä. Mutta globaaleilla toimijoilla on tahtotila ja suuret resurssit tuoda vaihtoehto markkinoille.

Reino Lantto

Share: