Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Kestävä kehitys yhä vahva pakkaustrendi

1.12.2020 10:00Uutiset » Pakkaukset
Oikeanlaiset pakkaukset ja kierrätys mahdollistavat kiertotalouden toteutumista. Kuva: DS Smith.

Koronapandemia ei ole Euroopassa muuttanut kuluttajien suhtautumista ympäristöasioihin. DS Smithin teettämän tutkimuksen mukaan 85 % kuluttajista haluaa ostaa tuotteita, jotka on pakattu niin vähään pakkausmateriaaliin kuin mahdollista.

Lähes joka kolmas (29 %) myöntää, että on lopettanut tiettyjen tuotemerkkien ostamisen, koska niiden pakkaus ei ole huomioinut kestävää kehitystä.

Markkinatutkimusyritys Ipsos MORI:n lokakuussa tekemään tutkimukseen osallistui 9 000 vastaajaa 12 eri Euroopan maasta, myös Suomessa. Tutkimustulokset osoittavat tiedotteen mukaan, että vaikka ostotottumukset ovat pandemian aikana muuttuneet, kestävä kehitys on edelleen avainasemassa.

Verkkokaupan pakkauksissa puutteita

Pandemian vuoksi noin kaksi kolmesta (68 %) kertoo viettävänsä kaupoissa aikaa niin vähän kuin mahdollista, mikä on kasvattanut verkkokaupan kysyntää. Noin puolet (48 %) verkkokauppaa käyttävistä kertoo vastaanottaneensa ympäristön kannalta kestämättömiä verkkokauppapakkauksia. Joka viides (22 %) kertoo lopettaneensa ostamisen joistakin verkkokaupoista, koska niiden lähettämät pakkaukset eivät ole kestävän kehityksen mukaisia.

Toinen kuluttajien huolenaihe on hygienia, sillä yli puolet vastaajista (57 %) sanoo pesevänsä kätensä huolellisesti koskettuaan verkkokauppapakkauksiin, ja 30 % hävittää pakkaukset aiempaa nopeammin. Tämä korostaa tarvetta merkitä pakkausten hävittämis- tai kierrätystapa niihin entistä selkeämmin.

DS Smith olettaa kestävän kehityksen mukaisten pakkausratkaisuiden kysynnän kasvavan tulevina kuukausina. Yritys jatkaa yhdessä Ellen MacArthur -säätiön kanssa suunniteltujen kiertotalouden periaatteiden soveltamista pakkaussuunnittelussaan huomioiden yhteiskuntamme muuttuvat pakkaustarpeet.

Share: