Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Libris automatisoi työtietojen siirron

4.6.2013 15:34Uutiset » Ohjelmistot

Painotalo Libris on saanut päätökseen projektin, jonka avulla on automatisoitu työtietojen siirto toiminnanohjausjärjestelmästä työnkulkuun ja takaisin. Heidelberg Prinect -työnkulku ja CGI:n eGD -toiminnanohjaus ovat olleet vuosia Libriksen käytössä, ja nyt ne keskustelevat keskenään.

Libris Oy:n toimitusjohtaja Pekka Syvälahden mukaan monia asioita piti aikaisemmin tehdä tuplasti. Nyt Heidelberg ja CGI ovat saaneet mittavan teknisen integrointiprojektin valmiiksi.

Integroinnin lähtökohtana on ollut, että jo tarjousvaiheessa kullekin työlle annetut määrittelyt kulkevat JDF-muodossa läpi koko tuotantoputken työn mukana. Näin prepress saa arkkiasemoinnin automaattisesti kaikille perustöille, joita Libriksellä on 80% kaikista töistä.

Työn valmistuttua työkohtaiset raportit syntyvät lähes täysin automaattisesti ja siirtyvät JMF-muodossa yksityiskohtaisen tarkkoina toiminnanohjausjärjestelmään tilastointia ja jälkilaskentaa varten.

– Painotalon asiakkaiden kannalta nämä kaikki muutokset parantavat tuotantoprosessin laatua, arvioi Syvälahti. – Ne tuovat lisää tehokkuutta ja läpimenoajat nopeutuvat. Myös inhimillisten virhetekijöiden todennäköisyys pienenee. Monen tekijän summana tämä vaikuttaa myönteisesti lopputuotteen laatuun.

Share: