Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Picasetille Xeroxin digipainokone

28.2.2012 10:06Uutiset » Laitteet

Painotalo Picaset Oy on investoinut digitaaliseen painotekniikkaan. Laitehankinnaksi valikoitui Xerox Color1000 -painokone. Picaset ja Xerox ovat tehneet yhteistyötä jo 1990-luvulta alkaen. Yhteistyö muuttui tiiviiksi kumppanuudeksi 2000-luvun alussa ja jatkuu edelleen.

– Olemme aina saaneet Xeroxilta juuri meidän tilanteeseemme sopivat tuotantokoneratkaisut, joten en näe mitään syytä miksi emme jatkaisi samaan malliin myös tulevaisuudessa. Yhteyshenkilömme on esittänyt meille vuosien saatossa useita graafeja digimarkkinoiden nousuvoittoisesta kehittymisestä. Tämä on pitänyt prikulleen paikkansa, joten kun suunnittelemme seuraavia siirtojamme, pyydämme hänet kahville. Selvännäkijän kaverina on hyvä olla, myhäilee Picaset Oy:n toimitusjohtaja Reijo Hynninen.

Vuoden 2008 talousnotkahduksen jälkeen alkoi selkeästi nopeampi digipainatuksen nousukausi, joka jatkuu edelleen. Painamisen kokonaismarkkinat eivät ole kasvaneet, mutta sen jakautuminen on muuttunut.

– Tarkalla talous- ja kustannussuunnitelmilla sekä tuotantotilanteeseen sopivilla, taloudellisesti järkevillä tuotantolaitteilla olemme pystyneet tuottamaan asiakkaillemme heidän tarpeisiinsa sopivia painotuotteita. Olemme onnistuneet kasvattamaan liikevaihtomme jo lähelle kotimaan 50 suurimman painon liikevaihtoa. Tämä kaikki on tapahtunut kannattavasti ja siitä täytyy kiittää myös tunnollista ja osaavaa henkilökuntaamme, Hynninen tunnustaa.

Myös kohdelakkaefektejä

Monissa digipainokoneissa ongelmana on painoprosessista johtuvan korkean lämpötilan vaikutus paperin käyttäytymiseen. Paperiarkin pinta tai reunat saattavat lähteä hieman rypistymään tai käpristymään. Tämä taas aiheuttaa ongelmia jälkikäsittelyyn.

– Color1000 -painokoneessa tätä ongelmaa ei ole. Arkit tulevat ulos lähes yhtä suorina kuin offsetkoneesta. Lisäporkkanana toimii myös koneeseen integroitu Clear Dry Ink -yksikkö, joka tekee samalla ajolla painopintaan kohdelakkaefektit, kertoo Xeroxin myyntipäällikkö Timo Huotari.

Picasetillä Color1000 Press korvasi jo kuusi vuotta tuotannossa olleen Xerox 8000 -koneen. Uusi laite tehostaa tuotannon läpimenoaikoja 6000 A4 -arkin tuotantonopeudella ja sama tahti pätee myös kartonkeihin.

Kalliiden hankintojen myötä myös odotukset ovat suuret. Laite on ollut nyt käytössä muutaman kuukauden ajan.

– 30 vuotta alalla olleena ja 20 vuotta digikoneiden hankintoja tehneenä voin ensimmäistä kertaa varovasti sanoa, että pettymyksiä ei ole tulossa. Laite on jo nyt täyttänyt 80 prosenttisesti odotuksemme. Mikään laite ei saavuta odotusten suhteen täyttä sataa, joten 20 prosentin vajavuus on tähänastisista kokemuksistani ylivoimaisesti paras, kertoo Picasetin Hynninen.

Share: