Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Nanopainotekniikan käyttöönotto ”hyvin lähellä”

12.12.2014 09:45Uutiset » Laitteet

Landa Digital Printing -yhtiön perustaja Benny Landa kertoo yhtiönsä olevan ”hyvin lähellä” nanoteknisen painoprosessin viimeistelyä. Uusi tekniikka lupaa edullista, korkeatasoista mustesuihkupainamista tavallisille painopapereille. Tekniikan betatestauksen aikaa on kuitenkin jälleen lykätty eteenpäin.

Israelissa päämajaansa pitävä yhtiö on julkaissut blogin ja videon, joissa kerrotaan tekniikan nykytilasta ja esitellään yhtiön ensimmäinen Landa S10 B1 -painokone. Koneessa on mm. Komorin toimittama kuljetusjärjestelmä, päällystysyksikkö ja Efin palvelinjärjestelmä.

Landa suunnittelee ensimmäisten painokoneiden toimittamista koeasiakkaille vuoden 2015 toisella puoliskolla. Aiempi betatestauksen tähtäin oli vuoden alkupuoliskolla. Landan mukaan tekniikan tuominen markkinoille Drupa 2016-näyttelyyn mennessä tulee maksamaan yli 250 miljoonaa dollaria. Landa on lähes kaksinkertaistanut näyttelytilansa Drupassa 2 600 neliöön.

Kuva: Landa Digital Printing.

Share: