Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Karicolle EFI:n digitaalinen etikettipainokone

31.8.2009 10:01Uutiset » Laitteet

Espoolainen Karico Oy Tarrapaino on ensimmäisenä Pohjoismaissa investoinut digitaaliseen EFI Jetrion 4000 -etikettipainokoneeseen, joka on 4-värinen UV-mustesuihkuteknologiaa hyödyntävä rullapainokone. Jetrion soveltuu etikettien teolliseen tuotantoon, ja myös pienemmät monivärityöt voidaan toteuttaa sillä taloudellisesti. Karicon mukaan investointi on vastaus muuttuvien markkinoiden tarpeisiin: sarjat lyhenevät, variaatioiden määrä kasvaa ja vaatimukset toimitusajan suhteen kiristyvät.

– Parhaiten digitaalisuuden edut tulevat esille silloin, kun tarvitaan nopeasti näyttäviä 4-värietikettejä ja vielä useita eri versioita, mutta niiden yksittäiset painosmäärät jäävät melko alhaisiksi, kertoo Karicon toimitusjohtaja Timo E. Rinne.

– Myös koepainatukset, protosarjat ja mallitarrat syntyvät Jetrionilla kätevästi. Lisäksi digitaalisuus mahdollistaa muuttuvat tiedon käsittelyn eli jokaisella tarralla tai etiketillä voi olla oma yksilöllinen painatuksensa. Eniten kuitenkin ihastuimme painojälkeen.

Vaihtoehto perinteiselle tekniikalle

Rullalta rullalle painava Jetrion on suunniteltu nimenomaan etiketti- ja tarrapainoille ja se tarjoaa todellisen vaihtoehdon esimerkiksi perinteiselle fleksopainamiselle. Perinteisissä painomenetelmissä moniväritöiden laattakulut ovat usein niin korkeat, ettei pieniä painoksia kannata edes toteuttaa. Digipainamisessa painolaattoja ei tarvita lainkaan, ja näin ollen myöskään kuntoonlaitoon ei mene aikaa. Digitaalisuuden myötä painotyötä voidaan painaa taloudellisesti vaikka vain 100 kappaletta.

Laitteen käyttämät UV-musteet soveltuvat monipuolisesti eri materiaaleille. UV-kovetteisten värien kestävyys on erinomainen, minkä vuoksi tarraetikettien painatusta tarvitsee vain harvoin erikseen suojata lakkakerroksella tai laminointikalvolla. Tämä säästää tuotantokustannuksia ja myös ympäristöä.

Karicon mukaan etenkin elintarvikkeet, teknokemian tuotteet, kosmetiikka, luontaistuotteet ja lääkkeet ovat niitä tuotteita, joiden pakkaajat saavat suurimman hyödyn digipainamisesta. Digipainamisen mahdollisuudet sopivat eri teollisuudenalojen lisäksi kaupan ja logistiikan merkintäratkaisuihin. Myös mainostoimistojen ja suunnittelijoiden työskentelyyn on luvassa helpotusta.

EFI Jetrion -etikettipainokoneita Suomeen maahantuo ja jälleenmyy Graficenter Oy. Lisätietoa laitteesta linkin takaa: www.graficenter.com.

Lisätietoa Karicosta:
Karico on perustettu vuonna 1976 ja alusta saakka avainasiakkaisiin on kuulunut muun muassa vaativia sähkö- ja elektroniikkateollisuuden valmistajia. Tuotteet ovat tarramuodossa olevia merkintöjä, kuten etikettejä, pakkaustarroja, viivakoodeja, varoitustarroja, laitekilpiä ja turvatarroja. Yrityksessä on panostettu voimakkaasti kehitykseen, kuten toiminnanohjausjärjestelmään ja uusiin painomenetelmiin – myös laman aikana.
Liikevaihto on viidessä vuodessa yli kaksinkertaistunut ja vuonna 2008 se oli n. 1,4 miljoonaa euroa. Viennin osuus on n. 6 % ja henkilöstön määrä 11. Yrityksen koko osakekanta on toimivan johdon ja avainhenkilöiden omistuksessa. Suomen Asiakastiedon rating Karicolle on AAA, mihin yltää vain 3 % toimialan yrityksistä.

Linkki: www.karico.fi

Share: