Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Plusprint ei lepää laakereilla

28.2.2020 12:15Uutiset » Advertoriaalit

Huom! Tämä on Docus Oy:n maksullinen advertoriaaliartikkeli.

Ulvilalainen Plusprint on täysverinen digipainotalo. Tuoreilla investoinneilla tuotanto on trimmattu tiukkaan kuntoon työnkulun automaatiota myöden. Haastattelussa yhtiön toimitusjohtaja Jari Kuivalainen.

Jari Kuivalainen perusti Plusprintin yhdessä toisen kirjapainoyrittäjän, Iiro Laine, kanssa vuonna 2012.
– Ajatuksena oli alusta alkaen keskittyä puhtaasti digitaaliseen tuotantoon. Näimme jo silloin, että painosmäärät laskevat ja tuotanto on menossa digitaaliseksi, sanoo Plusprintin toimitusjohtaja Kuivalainen.

Laine myi osuutensa yrityksestä jo muutamia vuosia sitten ja nykyään Kuivalaisen lisäksi Plusprintillä on kaksi osakasta: Tommi Laaksonen ja Harri Hakala. Kuivalainen on ennen Plusprintiä toiminut esimerkiksi Brand ID:n myyntijohtajana ja Kehityksen kirjapainon johtajana.

Huikeaa kasvua

Plusprint on kasvuyritys. Vai voiko olla eri mieltä, jos vuoden 2018 liikevaihto kasvoi peräti 45 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna? Yritys olikin selvästi graafisen alan kovin kasvaja, kun katsotaan ns. perinteisiä tuotantotaloja.
– Pari vuotta sitten mietimme, että jäämmekö pieneksi vai haluammeko kasvaa – päätimme hakea kasvua ja olemmekin kasvaneet kovasti. Olemme tuplanneet sekä liikevaihdon että henkilökunnan parissa vuodessa. Tilatkin ovat nyt kolminkertaiset, Kuivalainen kertoo yrityksen siistissä tiloissa Ulvilassa.

Plusprint panostaa niin laitteisiin, henkilökuntaan, markkinointiin kuin myös ekologisuuteen.
– Olemme huippumoderni, dynaaminen ja ekologinen painotalo. Hyvällä draivilla uskomme saavamme myös oikean tyyppisiä hyviä asiakkaita, Kuivalainen toteaa.

Yritys satsaa rohkeasti myös uusiin tuotteisiin, josta osoituksena yritykseltä saatavat isot digitaaliset mainosnäyttöratkaisut. Asiakkaan näkyvyystarpeita palvellaan näin sekä painettuna että digitaalisesti.

Pari vuotta sitten mietimme, että jäämmekö pieneksi vai haluammeko kasvaa.

Tuotanto Docuksen ratkaisuilla

Painotuotantoon Plusprint on parina viime vuonna panostanut paljon. Pääkumppanina on toiminut Docus, kaksi vuotta vanha laite- ja ohjelmistotoimittaja, jonka tekemisessä näkyy samaa dynaamisuutta kuin Plusprintillä.
– Olemme investoineet viime vuosina merkittävästi. Docukselta olemme hankkineet kolme Ricohin digitaalista painokonelinjaa, joista kaksi (Ricoh Pro C7200X ja C9200) noin neljä kuukautta sitten. Koneiden käyttöönotto sujui todella hyvin, kahden päivän jälkeen meillä oli jo täystuotanto päällä. Ricoh-koneiden toimintavarmuus on ollut uskomattoman hyvä. Koneet käyvät jopa iltaisin ilman operaattoria. Koneet eivät kuitenkaan ole mitään pieniä investointeja, joten toimintavarmuus on ensiarvoisen tärkeää.

Ricoh Pro C7200X tuo Plusprintin käyttöön aivan uusia mahdollisuuksia, kuten metalli- ja neonvärit sekä muun muassa turvatuotteissa käytettävän näkymättömän punaisen sekä erittäin laadukkaan valkoisen värin.
– Tämä lisävärikone on meille uutta. Olemmekin erittäin innoissamme, että voimme tarjota asiakkaillemme täysin uusia efektejä.

Myös aiemmin mainitut digitaaliset mainosnäytöt ovat tulleet Plusprintille Docuksen kautta.
– Se on kokonaan uutta liiketoimintaa. Näyttöjen käyttö lisääntyy asiakkaiden keskuudessa ja me haluamme olla siinä trendissä mukana. Onneksi Docuksella oli ratkaisut siihenkin.

Digitaaliset mainosnäytöt ovat Plusprintin uutta tuotevalikoimaa. On tärkeää, että asiakkaalle voidaan tarjota oikeita ratkaisuja tarpeen mukaan.

Se on hurja ajansäästö, joka Jobflow’lla saadaan päivittäin aikaan.

Automatisoitu tuotannonohjaus

EFI on kirjainyhdistelmä, jonka jokainen painotalo tietää. Amerikkalaisyritys on oikeastaan synonyymi digipainokoneiden ripeille, jotka ohjaavat painotuotantoa. EFI Fiery on tänä päivänä standardi, kun halutaan laadukas rippi digipainokoneeseen. EFI valmistaa myös muita tuotannonohjausohjelmistoja, joilla saadaan automatisoitua tuotantoa.
– Docuksen kautta pystyimme hankkimaan EFI:n Jobflow-ohjelmiston, joka on automatisoinut ja tehostanut tuotantoamme todella paljon. Jobflow’n tuotannonohjauksen avulla olemme saaneet automatisoitua esimerkiksi vihkotuotantomme ja käyntikorttien asemoinnit. Monet asemointityövaiheet ovat jääneet pois. Ohjelma on tarkka, se ei tee virheitä ja tuotantoputki on laadukas.

Kuivalaisen mukaan Jobflow’n edut ovat kiistattomat. Automatisoidun aineistojenkäsittelyn avulla tuotantokoneiden käyttöasteet saadaan pysymään korkeana.
– Ilman Jobflow’n kaltaista tuotannonohjausjärjestelmää työskentelystä ei tule käytännössä yhtään mitään. Se on hurja ajansäästö, joka Jobflow’lla saadaan päivittäin aikaan. Puhutaan noin 1–2 tunnista per päivä.

Docus on ollut myös Jobflow’n osalta tärkeä kumppani, sillä yhtiö on EFI:n platinum partner. Kumppanuus on Suomen ensimmäinen ja tarkoittaa, että osaaminen EFI:n ohjelmistoissa on korkeinta mahdollista luokkaa.

Myös Plusprintin tulostusoperaattori Sanna Norrgrann-Malen on ollut tyytyväinen Jobflow’hun.
– Olen ollut tosi tyytyväinen Jobflow’hun, mikä meillä on ollut käytössä nyt noin vuoden ajan. Ollaan saatu tehtyä sillä tosi nopeasti töitä, koska työjonot on rakennettu älykkäästi ja myös siten, että se edesauttaa meitä operaattoreita ja jälkikäsittelijöitä, hän toteaa.

Jari Kuivalainen on johtanut Plusprintin kasvun tielle. Yritys oli vuonna 2018 nopeimmin kasvanut digipainoyritys.

Kasvu jatkuu

Plusprintin kasvuvauhti (45% vuodessa) on erittäin hurja tuotantoon perustuvalla toimialalla. Kuivalaisen mukaan Plusprint pyrkii jatkossakin investoimaan moderniin tekniikkaan, joka mahdollistaa kasvun myös jatkossa.
– Onneksi löysimme Docus Oy:n ammattilaiset. Heidän avulla kartoitimme juuri meille sopivat ratkaisut. Jo nyt tehtyjen investointien avulla pystymme tarjoamaan asiakkaillemme täysin uusia tuotesegmenttejä. Olemme solmineet Docuksen kanssa laajemman kumppanuuden, joka tarkoittaa jatkuvaa sparrausta yrityksemme kehittämiseksi, kertoo Kuivalainen.

– Olemme lyhyessä ajassa kasvaneet digipainoalalla yhdeksi Suomen johtavista toimijoista ja olemme ylpeitä siitä, että pystymme huomioimaan jatkuvasti myös ekologisuutta hankinnoissamme. Huippumodernit laitteet tuottavat poikkeuksellisen laadukkaita painotuotteita mahdollisimman ekologisesti ja tämä on meille kunnia-asia. Älykkäät tuotannonohjausjärjestelmät säästävät myös sekä väriä että materiaalia, joka on pitkässä juoksussa merkittävä tekijä kokonaisekologisessa ajattelussa, lisää Kuivalainen.

Tänä vuonna Plusprint jatkaa investointeja. Taloon on tulossa ainakin uutta viimeistelytekniikkaa, mutta se onkin sitten jo kokonaan toinen tarina.


Haluatko kuulla lisää Docuksen ratkaisuista? Ota yhteys: Pasi Julin, puh 0500 573 111.

Share: