Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Monipuolinen investointi

13.12.2019 09:23Uutiset » Advertoriaalit

Huom! Tämä on Sesoma Oy:n maksullinen advertoriaaliartikkeli.

Turkulaiselle Printworksille asennettu Efi Pro 16h -suurkuvatulostin tulostaa sekä taso- että rullamateriaaleja. Koneen suorituskykyä tarkkailemassa Printworksin tuotantopäällikkö Sebastian Thon (vas.) ja toimitusjohtaja Jukka Kari.

Kupittaan kupeessa Turussa sijaitseva painotalo Printworks teki kesällä ison ja  tärkeän investoinnin suurkuvatuotantoonsa. Nyt Kari Media Groupiin kuuluva Printworks pystyy palvelemaan asiakkaitaan entistä monipuolisemmin.

Jukka Kari oli 1990-luvun lopulla graafista suunnittelua harrastuksenomaisesti tekevä turkulaisnuori. Esimerkiksi ravintoloille flyereitä ja esitteitä tehnyt Kari tarvitsi tavan laskuttaa töitään, joten hän perusti Kari Media Groupin vuonna 1999. Pian hän huomasi, että voisi saada töilleen paremman katteen, jos hankkisi tiloihin oman tulostimen ja tulostaisi itse asiakastyönsä. Printtityöt tehtiin ensimmäiset vuodet omatarvepainon tyylillä, mutta vuonna 2004 printtitöitä alkoi olla sen verran paljon, että Jukka Kari perusti oman Printworks-yksikön.
Haastattelimme yhtiön perustajaa ja toimitusjohtajaa Jukka Karia sekä Printworksin tuotantopäällikkö Sebastian Thonia.

Kertoisitteko ensin vähän mitä Printworks pääasiassa tekee?
– Jos tiivistää, niin teemme korkealuokkaisia mainospainotuotteita pinnasta riippumatta. Teemme tuotteita laidasta laitaan, käyntikorteista isoihin pintoihin. Teippaamme busseja ja toteutamme messuosastoja. Tarjoamme sekä arkkipainopalvelut että suurkuvatulosteet rulla- ja levymateriaaleille, vastaa Jukka Kari.

Printworks on tehnyt asiakkailleen erilaisia materiaali- ja efektiviuhkoja. Niiden avulla asiakkaat pidetään kärryillä, mitä kaikkea on mahdollista tehdä.

Kari Media Groupiin kuuluu sekä mainostoimisto että printtiyksikkö. Suostuvatko muut mainostoimistot käyttämään teitä printtitöissään?
– Kyllä. Printworks on kuitenkin täysin oma yksikkönsä ja erillään mainostoimistostamme. Suurimmalle osalle toimistoista ei ole mikään ongelma tilata painopalvelut meiltä. On toki etu, että puhumme heidän kanssaan samaa kieltä. Meille itselle on myös suuri etu, että yläkerran mainostoimistomme haastaa printtiyksikköämme tekemään koko ajan haastavampia töitä. Se kehittää meidän printtituotantoa. Tuotekehitys on näin ollen sisäistä. Omat suunnittelijamme puolestaan oppivat myös tosi paljon, kun voivat tulla tuotantoon ihmettelemään, että miten mikäkin juttu tehdään ja miten eri materiaalit toimivat.

Keitä ovat asiakkaitanne?
– Tärkein ryhmä on muut mainostoimistot. Asiakkaat tulevat pääosin Turusta, länsirannikkolta ja Helsingin seudulta. Kasvussa on myös suoramyynti brändeille. Näkisin, että yritykset enemmän ja enemmän haluavat itse hoitaa ostonsa, varsinkin isommissa yrityksissä. Sitten meillä on toki paljon pieniä asiakasyrityksiä. Isoista brändeistä Kiilto on yksi suurimmista, Kari paljastaa.

EFI oli nappivalinta

Teitte printtipuolella juuri ison investoinnin hankkimalla Efi Pro 16h -suurkuvakoneen. Kerrotteko tästä?
– Kyseessä on suurin investointimme suurkuvatulostukseen. Kävimme katsomassa laitetta Sesoman (Suomen Efi-jälleenmyyjä) Sami Moision kanssa Brysselissä kesäkuussa ja vakuutuimme laitteen kyvykkyydestä. Teimme vertailua laajemminkin, mutta loppusuoralla vaihtoehtoina olivat uusi Mutoh-hybriditulostin tai Efi. Efin ominaisuudet voittivat kuitenkin selvästi kilvan. Meillä oli aiemmin käytössä Mutohin hybriditulostin ja nykyinenkin Efin laite on hybriditulostin, jolla voimme tulostaa sekä rullalta että tasolta.

EFI Pro 16h on niin sanottu hybriditulostin, joka tulostaa sekä tasolle että rullalle. Leveys on 165 cm ja materiaalin paksuus voi olla viisi senttiä.

Miksi päädyitte ostamaan juuri Efin koneen?
– Suurkuvatuotteiden tuotanto kasvaa meillä koko ajan kysynnän kasvaessa. Uusi kone tulostaa noin neljä kertaa nopeammin kuin edeltävä laite ja isossa roolissa on myös monipuolisempi materiaalien kirjo. Ennen pystyimme tulostamaan 15 mm paksuille materiaaleille, mutta nyt paksuus voi olla jopa 50 mm. On myös todella tärkeää, että laite on huoltovapaa ja ainakin tähän mennessä laite on toiminut moitteetta, Jukka Kari toteaa ja jatkaa:
– Efin laitteella ei synny VOC-päästöjä ja led-lamppujen myötä tulosteet ovat heti valmiita. Led-lamppuja ei tarvitse myöskään vaihtaa, sillä niiden pitäisi kestää tulostimen koko elinkaaren ajan. Lisäksi hankauksen kesto on loistava, jonka ansiosta monet työt voidaan tehdä ilman laminointia.

Millaisia tuotteita pääasiassa teette suurkuvatuotannossa?
– Perustuotteita kuten kapa- ja kennolevyä menee edelleen eniten, mutta erikoistuotteiden määrä on kasvussa. Niihin kuuluvat esimerkiksi vaneri-, akustiikka- ja alumiinilevyt, vastaa tuotantopäällikkö Sebastian Thon.

”Lopullinen päätös tehtiin Samin kanssa Brysselin kesäisellä terassilla.”

Mikä Sesoman toiminnassa erityisesti vakuutti teidät?
– Sesoman kaverit ovat erittäin asiakaslähtöisiä. Heillä on intoa jumpata asiakkaan kanssa pitkään ja hartaasti, että oikea ratkaisu löydetään. Sesoman yhteyspäällikkö Sami Moisio on ollut meille tärkeä kumppani jo pitkään. Tässä kaupassa tulimmekin loppuvaiheessa päätelmään, että haluamme tehdä kaupat nimen omaan Sesoman kanssa. Lopullinen päätös tehtiin Samin kanssa Brysselin kesäisellä terassilla, kun olimme ensin käyneet sekä Efin että Mutohin showroomeissa. Terassi on tärkeä paikka, naurahtaa Jukka Kari.

Millaiset tuotteet ovat kasvussa suurkuvapuolella?
– Erilaisten sisustustaulujen kysyntä on kasvanut, vastaa Thon samantien.
– Uskon, että esimerkiksi Ifolor on tasoittanut tietä sille, että ihmiset uskaltavat tilata tauluja enenevissä määrin. He ovat myyneet ideologiaa tilata tauluja omilla kuvilla. Meillä on myös paljon omaa tuotekehitystä, kuten harjatulle Dibond-materiaalille tehtävät taulut. Lopputulos on Chromaluxen tyylistä, mutta kiiltävän sijaan tyylikästä mattapintaa, Kari lisää.

Miltä painoalan markkinatilanne kaiken kaikkiaan tällä hetkellä mielestänne näyttää?
– Julkaisuja toki julkaistaan sähköisenä enemmän ja enemmän. Se vähentää tietynlaisten painotöiden painosmääriä, mutta pienenevät määrät ropisevat digipainamisen laariin. Se on meille etu. Ja paljon tulee lisääntyvää kysyntää esimerkiksi sisustustulosteissa ja myös erilaisissa erikoistuotteissa. Emme tekisi investointeja uuteen tekniikaan ellemme uskoisi printtituotteisiin, vahvistaa Jukka Kari lopuksi.

Jukka Kari ja Sebastian Thon käsissään vanerilevylle juuri tulostettuja sisustustauluja kaupunkikartta-aiheella. Uudella Efi Pro 16h -laitteella voidaan tulostaa suoraan vanerille ilman esikäsittelyjä.

Haluatko lisätietoja EFI Pro 16h -tulostimesta?

Ota yhteyttä Sesoman Sami Moisioon, 040 759 5550, sami.moisio@sesoma.fi

Share: