ILMESTYNYT
PÄÄKIRJOITUS
Suomi tunnetaan lakoistaan jo ulkomaita myöden. Siihen ei Suomella olisi varaa.
AJANKOHTAISTA
Digitalisaatio mullistaa painomaailmaa, etikettimarkkinat kääntyivät kasvuun, PunaMusta lopettaa arkkipainamisen Lahdessa ja DS Smith ostettiin. Ja muut alkukevään uutiset.
ILKAN EVANKELIUMI
Ilkka Mattila kävi huippuseminaarissa Saksassa. Hän ihmettelee, miksei nähnyt muita suomalaisia paikalla.
PINNALLA
Mitä nuoret ajattelevat graafisesta alasta? Entä millaisia opiskelijoita koulun penkille haluttaisiin?
OHJELMISTOVINKKI
Mannerlaatat ovat liikahdelleet ja nyt tekoälytoimintoja on tullut myös ”Illuun”.
VISIITTI
Vantaan Koivuhaassa sorainen tie johtaa tehdashalliin, jonka keltaiseksi teipatussa ovessa lukee Luova Mainos Oy. Mitä oven takaa löytyykään?
HENKILÖ
Sammumaton tiedonjano on vienyt Sherpan toimitusjohtajan Elina Bonon tekoälyn maailmaan.
TEEMA
Teknologiateeman puitteissa kerromme norjalaisen Gelaton tarinan. Haastattelussa yhtiön perustaja Henrik Müller-Hansen. Lisäksi avaamme datan ja tekoälyn vaikutusta liiketoimintaan. Tästä aiheesta haastattelussa on Vistan teknologiasta ja datasta vastaava johtaja Sebastian Klapdor. Teeman viimeisenä jutussa kerromme miksi mustesuihkutekniikka on ja tulee olemaan suosituin painoteknologia.
TUTKIMUS
Painotalot ovat joutuneet kohtaamaan esteitä esteiden perään. Se näkyy Painobarometrissa, jonka tulokset näet vain tästä numerosta.
TAPAHTUMA
Iloa ja puheensorinaa ei puuttunut messukäytäviltä. Messut tekivät uuden kävijäennätyksen. Katso kuvat ja tunnelmat.
ALALLA TAPAHTUU
Postille uusi johtaja ja Editkilpailussa valitaan vuoden paras aikakauslehden kansi.
LUUPISSA
ESG, CSRD, GRI ja SASB. Vastuullisuusraportointi on täynnä lyhenteitä, ja lisääntyvät velvoitteet raportointiin
vievät paljon aikaa ja energiaa. Graafinen Teollisuus ry:n liittojohtaja Suvi Oinonen avaa aihetta ja termejä.
Käytämme evästeitä ja vastaavia teknologioita parantaaksemme käyttökokemusta ja analysoidaksemme sivuston käyttöä. Voit hyväksyä/hylätä kaikki evästeet tai hallita asetuksiasi.