Kun yritys osallistuu messuille näytteilleasettajana, kaikki on mietitty viimeisen päälle. Vai onko? Todellisuudessa moni näytteilleasettaja on avun tarpeessa.
Varsinkin perusopetuksen opettajat peukuttavat printtimuodossa olevia oppikirjoja ja samoin vanhemmat tai lukiolaisetkin, koska painetuista tekstikirjoista oppii paremmin kuin digimateriaaleista. Tästä huolimatta koulut nojaavat pitkälti sähköisiin oppimateriaaleihin. Kysyä sopiikin, miksi näin on.
Vuoden Graafikko 2026 Viivi Prokofjev ei usko vapaisiin käsiin, inhoaa Instagram-neliöitä ja on rikkonut painokoneen. Hän kutsuu itseään printtitytöksi – ilman ironiaa – ja tekee graafista suunnittelua tavalla, joka ei pyydä anteeksi keneltäkään.
Klaukkalassa toimiva Versaali Oy on tehnyt opasteita jo 75 vuotta – ja kehittänyt samalla tekniikat, joilla opasteista tehdään kolmiulotteisia, valolla eläviä ja materiaaliltaan yhä näyttävämpiä. Nyt yritys johdattaa meidät messinkipintaisen valo-opasteen valmistuksen vaiheisiin.
Graafisella alalla on totuttu siihen, että sääntely koskee ensisijaisesti raaka-aineen valmistajia, maahantuojia tai suuria bränditaloja. Pakkaussuunnittelu ja painaminen ovat nähty luovan ja teknisen toteutuksen rajapintana – eivät juridisen vastuun keskiössä. Nyt asetelma muuttuu.
Tekoäly on hiipinyt graafisen suunnittelijan työpöydälle nopeammin kuin yksikään aiempi teknologinen murros. Grafian tuoreen toimialatutkimuksen mukaan jo 65 prosenttia alan ammattilaisista hyödyntää sitä työssään.
Päijänteen rannalla, sähköttömässä saarimökissä keskellä järveä, Metsä Boardin Packaging Services Director Ilkka Harju pysähtyy arjesta. Vesi liplattaa, puut humisevat ja kiire on jäänyt vastarannalle. Luonnonrauha on vastakohta hänen työlleen, jossa globaalit brändit, kehitystiimit ja nopeat kokeilut rytmittävät hektistä arkea.
Nykyään etiketti- ja rullatuotannostaan tunnettu Data-Mate on 39 vuotta vanha perheyritys, jonka juuret juontuvat diskettien massamonistukseen sekä CD- ja DVD-levyjen teolliseen valmistukseen ruiskupuristustekniikalla. Tuotantosuunnan täyskäännös tehtiin vuonna 2016. Myös pietarsaarelainen Forsberg teki muodonmuutoksen samoihin aikoihin.
Perinteinen painoala on kokenut kovia viime vuosina: lehtien ja mainospainotuotteiden volyymit laskevat, ja osa asiakkaiden panostuksista siirtyy verkkoon. Monet painotalot etsivät uusia kasvusuuntia. Miten olisivat pakkaukset?
Miltä näyttää kirja, joka sidotaan käsityönä? Vierailimme Suomen vanhimmassa kirjansitomossa seuraamassa työvaiheita aina irtonaisten arkkien sidonnasta kannen kultaukseen.
Suurin osa suomalaisista ei ole koskaan kuullut, mitä pakkausrepro tekee. Ala onkin jäänyt hieman mystiseksi, hi-tech tyyppiseksi alaksi, jossa tärkein työkalu on tietokone ja jossa laatua tarkkaillaan mikroskoopilla. 
Jo lapsena lyhyeen, kaupalliseen tarinankerrontaan rakastunut mies on saanut työskennellä unelma-alallaan jo lähes 30 vuoden ajan. Markkinointi ja mainonta ovat ajan myötä muuttuneet täysin, mutta Eka Ruolan intohimo roihuaa yhä.
Lukihäiriöinen mies, jolla on oravan keskittymiskyky, keksi idean, josta tuli maailmanlaajuinen ilmiö. Jarno Saarisen penkkijalkapallopeliä on myyty 68 maahan, ja siitä kuvatuilla videoilla on satoja miljoonia katselukertoja.
Valaistuksella on yllättävän suuri merkitys, kun ajatellaan sitä, miten erilaiset pakkaukset ja ylipäätään tuotteet erottuvat vaikkapa ruokakaupan hyllyillä. Valaistusta ei ole Suomessa pohdittu useinkaan syvällisemmin. Se hankitaan usein välttämättömänä pahana.
Maailman suurin kaupan alan messutapahtuma Euroshop järjestettiin Düsseldorfissa 26.2–2.3. Kolmen vuoden välein järjestettävässä tapahtuma tarjoaa näkymiä kaupan alan tulevaisuuteen monipuolisten näytteilleasettajien ja seminaarien välityksellä. 
1990-luvun puolivälissä Robert Keane teki sen, mistä oli jo muutaman vuoden haaveillut. Hän lähti yrittäjäksi tarkoituksenaan muuttaa graafinen ala digitaaliseksi ja tarjota erityisesti pienyrittäjille mahdollisuutta tilata näyttäviä nelivärituotteita ”ylivoimaisen kilpailukykyisellä asiakaskokemuksella ja hinnalla.”
Asko Sipola on ollut pakkausalalla 19 vuotta. Ensimmäinen vakituinen työpaikka insinööriopintojen jälkeen oli Karhulan Lasi. Kun lasitehdas lopetettiin Suomessa vuonna 2008, siirtyi Sipola Hartwallille vastaamaan pakkauskehityksestä.
Porilaisen Brand ID:n toimitusjohtaja ja pääomistaja Juha Heljakka edustaa yrittäjäsuvun kolmatta sukupolvea. ”Olen aina ajatellut, että työtä pitää tehdä aina yrityksen etu edellä niin kuin omistaisit yrityksen jossa työskentelet, eikä muuta vaihtoehtoa ikään kuin ole”, sanoo Juha Heljakka.
Visualistit ry:n puheenjohtaja Virve Arvola avaa miksi visuaalisella markkinoinnilla on valtavan iso rooli myymälöiden ja toimitilojen viihtyvyydessä – ja kassakoneen kilinässä.
Huhtikuun 2021 lehdessä lanseeratun kansikisan kilpailutöiden määrä yllätti toimituksen. Raati olikin tiukan paikan edessä valitessaan upeiden toteutusten joukosta vain yhden voittajan. Suurkiitos kaikille kansikilpailuun osallistuneille!
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!