Yrityksen omaa sisältöä

HP Latex R2000 oli Mainospuulle ilmiselvä valinta tasotulostimeksi

Kuvassa Mainospuun Tuomas Välimäki, Jari Putkonen ja Janika Lindström sekä uusi tasotulostin HP Latex R2000.

Mainospuu Oy on Mikkelissä sijaitseva ja vuonna 1981 perustettu täyden palvelun mainostalo, joka toteuttaa mainoskyltit, suurkuvatulosteet, opasteet, julisteet, erilaiset tarrat sekä auto- ja ikkunateippaukset, ja on lisäksi mukana toteuttamassa erilaisia tapahtumia.

Keväällä 2020 Mainospuu hankki HP Latex R2000 -tasotulostimen Seri-Decolta. R2000-tasotulostin on hybridimalli, joka tulostaa jopa 2,5 m leveää suurkuvaa sekä rulla- että levymateriaaleille.

– Tasotulostinta hankkiessamme emme edes harkinneet muuta vaihtoehtoa kuin HP Latexia. Olemme tulostaneet HP Latex -rullatulostimilla jo siitä lähtien, kun ensimmäiset HP:n lateksitulostimet tulivat markkinoille yli 10 vuotta sitten. HP Latex -teknologia on laadun, käyttäjäystävällisyyden ja ekologisuutensa vuoksi meille täysin selvä valinta, kertoo Mainospuun toimitusjohtaja Jari Putkonen.

– Tulostin toimitettiin sovitusti ja koulutus oli hyvä. Myös jälkikäteen tukea on saatu riittävästi. Yhteistyö Seri-Decon kanssa on kestänyt jo vuosikymmeniä ja se toimii hyvin, enkä heti keksi siihen parannettavaa, Putkonen sanoo.

HP Latex erottuu edukseen laadussa, väreissä ja ympäristöystävällisyydessä

HP Latex R2000 -tasotulostimen edut ovat Putkosen mukaan moninaiset:
– Ensimmäisenä haluan mainita laadun. Tulostuslaatu ja -tarkkuus on erittäin hyvää myös suuremmilla nopeuksilla. Muita erinomaisia puolia ovat laaja väriavaruus, lateksivärin hyvä tarttuvuus ja pysyvyys eri materiaaleilla sekä tietenkin ympäristöystävällisyys.

– Ympäristöystävällisyys on meille ja monille asiakkaille erittäin tärkeä arvo, painottaa Putkonen. Hänen mukaansa kysyntä ekologisille ratkaisuille on noussut, ja ympäristöystävällisyys on yhä useammin ratkaiseva tekijä asiakkaan päätöksenteossa. Vesipohjaisten, hajuttomien ja turvallisten lateksivärien ansiosta tulosteita voidaan käyttää missä tahansa ympäristöissä.

Käyttäjäystävällisyys kohdillaan

Tulostimen operaattorina toimiva Janika Lindström on myös tyytyväinen tulostimeen monestakin syystä. Hän on toiminut Mainospuulla jo 11 vuotta tuotannossa ja kokemusta löytyy erilaisista tulostimista.

– Operaattorin näkökulmasta HP Latex R2000 tulostimen ylläpito ja käyttö on helppoa ja turvallista. Työtä helpottaa se, että koneen selkeä käyttöliittymä kertoo ja ohjaa, miten esimerkiksi viikkohuollot pitää tehdä.

– Ehdottomasti suosittelen R2000 tasotulostinta. Etuja on monia: nopeus, tehokkuus, helppokäyttöisyys, toimintavarmuus ja ympäristöystävällisyys. Tulostin on helpottanut ja nopeuttanut työtäni huomattavasti, summaa Lindström.

Ajansäästöä ja uusia mahdollisuuksia tuotantoon

Lindströmin mukaan myös materiaalikulut ovat pienentyneet tasotulostimen ansiosta, koska levyjä ei tarvitse enää pohjustaa. Lateksivärit pysyvät tulosteissa naarmuuntumattomina overcoatin ansiosta ja mainokset voidaan tulostaa suoraan kennolevylle laminoimatta niitä. Materiaalia ja aikaa säästyy, kun yksi työvaihe jää kokonaan pois. Lisäksi kerralla voi tulostaa 2 levyä, jolloin aikaa jää muuhun.

– Teemme viikoittain töitä, joissa tarvitaan valkoista väriä ja valkoinen on toiminut oikein hyvin. Olemme myös tyytyväisiä värien peittävyyteen, jonka voi määritellä työkohtaisesti. Tulostimella voidaan toteuttaa läpinäkyvälle levylle kerrostulostuksella upeita kaksipuolitulosteita, joissa toinen puoli ei paista lainkaan läpi, kuvailee Lindström.

Tuotantoteho ja -kapasiteetti ovat kasvaneet

HP Latex R2000 -tulostin on toimintavarmuudellaan lisännyt Mainospuun tehoa ja kapasiteettia.
– R2000 tulostaa laadukkaasti suuremmillakin nopeuksilla ja lisäksi voimme tätä nykyä jättää tulostimen yöksi töihin ilman valvontaa ja aamulla on 50 m tulosteita valmiina. Tämä kasvattaa tuotantotehoa huomattavasti, sanoo Lindström.

– Uuden tulostimen myötä tuotantokapasiteettimme on kasvanut merkittävästi ja olen erittäin tyytyväinen laatuun ja ympäristöystävällisyyteen. Lisäksi parantunut tuotantovarmuus on tuonut meille uusia markkinoita. Voin suositella R2000-tulostinta, koska se on vastannut odotuksiamme ja osin ylittänyt ne, summaa Putkonen.

Lisätietoa ja linkit:

Hanna Jauhola, Seri-Deco Oy, Markinointipäällikkö, hanna.jauhola@seri-deco.fi

Share: