Vastuullisuus on nyt muutakin kuin 13-kirjaiminen sana
Keväällä 2019 pyrki 2 468 kanssakansalaista kansakunnan kaapin päälle rakennukseen, jota eräs Juhani Leskinen aikoinaan Arkadianmäen Ongelmajätelaitokseksi nimitti. Toinen toistaan ylevämpiä tavoitteita ja sloganeita. Ilmastonmuutos piti pysäyttää ja luonto pelastaa. Kansalaisia valistettiin vastuuttomuuden vaaroista ja muoviin hukkuvasta ihmiskunnasta.
Arjessa olikin sitten hieman toisin. Ei ollut värillä väliä, kun kampanjakrääsää tuotettiin. Vihreät, siniset ja punaiset puolueet pyllistivät kaikki nätisti periaatteilleen, kun tuli laskun maksamisen aika. Jos ympäristölle haitallinen materiaali oli hiemankin halvempaa kuin vastuullinen ja kierrätettävä, oli valinta selvä. PVC oli pop, kunhan vaan ei kerrottu kenellekään.
Liike-elämän puolella ei oltu juuri parempia. Johtoryhmiin istutettiin vastuullisuusjohtajat, jotka kirjoittelivat kauniita sanoja peräkkäin ja allekkain. Tulipa vaaleanpunaista ja ylevää diibadaabaa, josta ei takuulla kukaan löytänyt konkretiaa. Olikin sitten viskaalilla hyvä mieli, kun porhalsi mökille saaristoon 30-jalkaisella diesel-Targalla etäpäivää viettämään. Olen mukana pelastamassa maailmaa! Huraa!
Samaan aikaan euron t-paidat tulivat sieltä mistä ennenkin, kaikki mahdollinen käärittiin muoviin entistä tiukemmin eikä myynninedistämisessäkään suostuttu ymmärtämään, että vastuullisuus maksaa ja jonkun pitää se lasku kuitata.
Kahdessa vuodessa on tapahtunut paljon. Vaalikenttien valveutuneisuudesta ei tätä kirjoitettaessa vielä ole tarkkaa tietoa, mutta yritysasiakkaiden suhtautuminen vastuullisuuteen on muuttunut rajusti.
Lidl teki varsinaisen vedon, kun päätti, että Veikkauksen peliautomaateille tulee porttikielto. Siinä sitä on kilpailijoille pohdittavaa.
Ei ole enää sama mille pinnalle värimme roiskimme.
Lähempänä rakasta alaamme on kuitenkin vastuullisuuden hiipiminen markkinoinnin ja myymälämateriaalien kilpailutuksiin, sekä sitä kautta materiaaleihin.
Ei ole enää sama mille pinnalle värimme roiskimme. Vastuullisuusperiaatteet viedään nyt konkretiaan puitesopimustasolla. Missä valmiit tuotteet valmistetaan? Miten ne tehdään? Missä materiaali tuotetaan? Miten se kuljetetaan? Millaisia värejä käytetään? Mitä tuotteille tapahtuu käytön jälkeen? Ja paljon muuta.
Nostan hattua asiakkaillemme. Vuosia jatkunut anekauppa näyttää kohtaavan loppunsa ja erilaisten, rahalla ostettavien präniköitten merkitys vaikuttaa häviävän. Tilalle tulevat tiukat ehdot, joihin toimittajien on sitouduttava. Tietoisuus on uusi normaali.
Ei kuitenkaan riitä, että alallamme sitoudumme asiakkaittemme vaatimuksiin. Meidän on oltava askeleen edellä, ja tuotava jatkuvasti älykkäämpiä ja vastuullisempia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Niin materiaaleissa kuin tuotannon tavoissa.
Nyt on tuhannen taalan paikka pitää Suomen lippua korkealla. Asiakkaat arvostavat – elleivät jopa edellytä – tuotannon tekemistä maamme kamaralla. Se jos mikä on vastuullista.
Kirjoittaja Ilkka Mattila on markkinoinnin sekakäyttäjä ja graafisen alan kasvuyritys Coloron perustajaosakas.
Tämä artikkeli on julkaistu Print&Media-lehdessä huhtikuussa 2021, nro 3/2021. Print&Median koko arkisto on luettavissa Lehtiluukusta.