Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Paska pomo on työpaikan syöpä

7.5.2018Kirjoittaja: Ilkka Mattila

Tunnetussa suomalaisessa bränditalossa tehtiin henkilöstökysely, koska niitä nyt on tavattu tehdä kerran vuodessa. Väki vastasi oikein ja johto esitti koko henkilöstön edessä tulokset samalla periaatteella. Kahvipöytäkeskustelussa todettiin, että näihin pitää vastata nätisti, jotta työpaikka säilyy. Edes lähiesimiehet eivät uskaltaneet kertoa mielipiteitään rehellisesti, koska vastauksista näkisi kyllä kuka kelmi on asialla. Ja taas tulisi kenkää.

Esimerkissä mainitsemani firma ei voi hyvin. Se ajelee ns. vanhoilla valoilla aikoinaan rakentuneen vahvan brändimielikuvan varassa. Henkilöstömäärä on puolittunut kuudessa vuodessa ja liiketoiminta on ollut voitollista viimeksi joskus muinoin. Yhtään uutta, innovatiivista avausta ei ole näkynyt eikä kuulunut.

Työpahoinvointi on kuin kasvain. Se kasvaa ja kehittyy salakavalasti, hiljaa ja piilossa. Se imee energian ympäriltään, kääntää ihmiset toisiaan vastaan ja ajaa parhaat tekijät vaihtamaan työpaikkaa. Lopulta on jäljellä itse itseään toteuttava noidankehä, joka voidaan murtaa vain äärimmäisen rankoilla lääkkeillä.

Huonosti voivassa työpaikassa työntekijät ovat olemassa esimiehiään varten. Heidän tärkein tehtävänsä on mahdollistaa esimiesten onnistumiset. He tekevät mitä sanotaan ja pitävät suunsa kiinni asioista, joista eivät mitään ymmärrä. Koska johto kyllä ymmärtää.

Eivät ”ne hurmoshenkiset startup-yritykset” menesty siksi, että niillä olisi lähtökohtaisesti jotenkin aivan erinomainen tuote tai ihan superhyvä johto. Heillä on sellainen intohimo yrityksen selkärangassa, joka kantaa positiivisella raivolla niinäkin hetkinä, kun seinä nousee pystyyn ja taskunpohjalla on vain iso reikä. Se raivo mahdollistaa erinomaisten tuotteiden syntymisen.

Hyvinvoiva työntekijä on työnantajan voimakkain resurssi. Hyvä työntekijäkokemus on edellytys erinomaiselle asiakaskokemukselle, joka puolestaan on edellytys kilpailuedun syntymiselle. Kilpailuetu merkitsee liiketoiminnan kasvua ja parempaa kannattavuutta.

Edellytys hyvälle työntekijäkokemukselle on johtavassa asemassa olevien ymmärrys siitä, että he ovat olemassa vain ja ainoastaan työntekijöitään varten. Jos et tuota alaisillesi hyötyä, olet kävelevä kuluerä. Hyvä esimies mahdollistaa yrityksen kasvun.

Siinä vaiheessa, kun organisaatiosi työntekijää kositaan toisaalle töihin, olet tehnyt jotain oikein. Ja kun hän houkutuksista huolimatta päättää olla lähtemättä, olet onnistunut oivallisesti. Rekrytointiyritys kertoo siitä, että työntekijälle on kertynyt osaamista, jota arvostetaan myös talon ulkopuolella. Talliisi jääminen puolestaan kertoo siitä, että hän kokee edelleen saavansa työstään niin paljon, että ei halua lähteä pois.

Hyvän pomon tärkein tehtävä on auttaa alaistaan hyödyntämään täysi potentiaalinsa. Se ei onnistu, jos aamulla vituttaa.

Share: