Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Kenen pää pysyy pinnalla muutosten vellonnassa?

25.4.2018Kirjoittaja: Sami Pulkkinen

Paino- ja tulostusalalla pidätetään nyt hengitystä ja odotetaan tulevaa. Jatkuvasti kehittyvä bisnes on jo nyt käynyt läpi monia muutoksia, mutta suurimmat aallokot ovat vasta tulossa.

Viime aikoina on nähty paljon yrityskauppoja ja pieniä fuusioita. Lisäksi perinteiset kirjapainot ovat tulleet omalla tarjonnallaan mukaan tulostuspuolen kiristyvään markkinaan. Paljon puhutaan myös digitaalisesta monikanavaisuudesta, mikä todellisuudessa on edelleen melkoista sekatavarakauppaa. Tämän lisäksi kangastulostuspuolella kilpailu on ollut jo vuosia kovaa, ja mielestäni epätervettä. Goljatin isäntä voi joutua vielä nielaisemaan myrkkypillerin. Uskon, että lähitulevaisuudessa näemme vielä lisää fuusioita ja valitettavasti varmasti muutaman mahalaskunkin.

Markkinoiden kehittyminen vaatii kaikkia alan toimijoita fokusoitumaan paremmin omaan ydinosaamiseensa. Sinne tänne roiskiminen ei tuota toivottua tulosta, sillä samanaikaisesti kilpailun kiihtymisen kanssa asiakkaiden vaatimukset ovat kasvaneet. Paino- ja tulostustaloilta odotetaan koko ajan uusia ideoita ja innovaatioita. Alan uusimmat virtaukset pitää tuntea ja mielellään haistaa hyvissä ajoin vasta tuloillaan olevat trendit. Myös ympäristöasiat ja muut vastuullisuuskysymykset painavat vaakakupissa yhä enemmän.

Tulevaisuudessa menestys ei löydy edes paljon puhutusta verkkokaupasta, sillä kansainväliset toimijat tallaavat pienet kilpailijat armotta jalkoihinsa. Sanoisinkin, että Suomen markkinassa kasvun avaimet piilevät asiakasportaaleissa, tuotannon automaatiossa ja tuotteistuksessa. Myös jälkikäsittelylaitteisiin on syytä panostaa, sillä pelkällä mattopuukolla tulee todella kiire.

On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että tiettyjä perusasioita ei voida muutosten keskelläkään sivuuttaa. Hinta, laatu, toimitusaika ja -varmuus sekä asiakkaiden arvostaminen ovat edelleen ne tärkeimmät hengissä pysymisen ja potentiaalisen menestymisen kulmakivet. Kun nämä ja muut edellä mainitut asiat ovat kunnossa, pää pysyy pinnalla, vaikka ympärillä vellonta vain kiihtyy.

Sami Pulkkinen

Kirjoittaja Sami Pulkkinen on PixMill Group Oy:n toimitusjohtaja. Sami vaikuttaa myös FESPA Finlandin hallituksessa.

Share: