Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Kävijäpiikki, walk the talk ja koronakysely

2.4.2020Kirjoittaja: Jarkko Hakola

Haluan kertoa miten Print&Media toimii koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilassa. Tilanne vaikuttaa tietenkin järjestämiimme tapahtumiin, uutisaiheisiin, aikatauluihin ja siihen kuinka teemme työtämme. Luvassa on myös uusia palveluja ja koronakyselyä. Ja hei, meitä luetaan kenties enemmän kuin koskaan – 30 % kasvu verkkosivukävijöissä (maaliskuu vs helmikuu 2020)!

Tapahtumat

Tapahtumien osalta keväälle suunniteltu Myyntiaamu-seminaari jää väliin tänä vuonna ja keskitymme täysin palkein järjestämään marraskuussa Talousaamu-seminaarin. Tutkimme myös mahdollisuutta järjestää webinaari jo aiemmin. Kiinnostavia aiheita voi joka tapauksessa lähettää allekirjoittaneelle. Seuraavat Sign, Print & Pack -messut järjestetään vasta 16.–17.3.2022, joten messujen osalta tilanne on muuttumaton.

Uutisnälkä

Toimituksellista uutistyötä tehdään tällä hetkellä täysin kotitoimistoilta käsin. Meidän, kuten kaikkien muidenkin medioiden, toimitustyön paine on kova, sillä tiedonnälkäisiä lukijoita on ennätyksellinen määrä. Print&Median verkkosivuilla kävijöitä oli maaliskuussa peräti 30 % enemmän kuin helmikuussa. Se tarkoittaa uniikeissa kävijöissä melkein kymmenen tuhannen vierailijamäärää yhdessä kuukaudessa. Informaation tarve on suuri ja pyrimme täyttämään tämän tarpeen omalta osaltamme. Mahdolliset haastattelut teemme pääosin etänä joko puhelimella tai videoyhteydellä. Jos toimituksellinen työ vaatii paikallemenoa, niin noudatamme turvavälietäisyyksiä, emmekä kättele.

Walk the talk

Walk like you talk -filosofiaa käyttäen olemme suunnitelleet viime viikkoina myös uusia palveluita – suosittelen sitä kaikille. Tarkoituksenamme on lanseerata myöhemmin tänä vuonna sähköinen rekrytointipalvelu graafisen viestinnän alalle. Samalla kiskaisulla nostamme pystyyn myös alalle kohdennetun osta/myy-palvelun, jossa voidaan myydä käytettyjä laitteita, materiaaleja, tarvikkeita ja miksei myös yrityksiä. Jatkossa tulemme auttamaan asiakkaitamme myös videotuotannoissa (sisältö + ohjaus + kuvaus + jakelu Print&Median kanavissa). Paljon on tehtävää, mutta mitäpä sitä ei tekisi palvellakseen hienoa alaamme.

Koronakysely

Parhaillaan on menossa myös Print&Median ja Graafinen Teollisuus ry:n yhdessä laatima koronakysely graafisen alan tuotantoyritysten päättäjille. Kyselyllä haluamme selvittää esimerkiksi millaisia vaikutuksia koronakriisillä on jo ollut ja tulee olemaan. Kysely selvittää myös mitä mieltä alan yritykset ovat tukimuodoista, ja kuulemme myös onko yrityksissä sairastuttu koronavirukseen. Kerromme koronakyselyn tulokset niiden valmistuttua sekä Print&Median verkkosivuilla että printtilehdessämme.

Voimanumero

Seuraava printtilehtemme ilmestyy toukokuun lopulla. Lehden teema tulee olemaan Voimanumero, josta kerromme tarkemmin lähiviikkoina. Alun perin toukokuulle suunniteltu materiaalinumero siirtyy syksylle. Kesäkuulle aikataulutettu Drupa-messunumero jää messujen siirryttyä (huhtikuu 2021) luonnollisesti julkaisematta tänä vuonna. Teemme sen sijaan toukokuun Voimanumerosta niin sanotun tuplanumeron.

Ole ylpeä

Loppuun haluan vielä valaa uskoa ja sanoa, että kyllä tämäkin kriisi vielä voitetaan. Kriisi on vakava ja sitä ei voi yhtään vähätellä, mutta yhteiskuntamme ja graafinen ala on selvinnyt kriiseistä aiemminkin. Graafisen viestinnän ala on upea ala varustettuna huippuosaajilla sekä värikkäillä tuotteilla. Alan ammattilaisen on syytä olla ylpeä alastaan ja osaamisestaan. Ei anneta koronan viedä tätä ylpeyttä meiltä.

Jarkko Hakola
Kustantaja
Print&Media

Share: