Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Astianpesukoneen vesihana

26.2.2016Kirjoittaja: Harri Nieminen

Vakuutusmies soitti ja tarkisti yhteystietojani tiedustellen ovatko kotivakuutusasiani kunnossa? Sanoin etten ole ihan varma, teiltähän kotivakuutus on. Odotin kartoituksen alkavan, mutta yllätykseni hän ei jatkanut vakuutustilanteeni kartoitusta, vaan kertoi kotitalouksien vesivahingoista.

Kuulemma useimmiten astianpesukone on syyllinen, koska pesukoneen vesihana on koko ajan päällä. Hän suositteli, että vesihana suljetaan pesun jälkeen. Näin ennalta ehkäisisimme mahdollista vesivahinkoa osaltamme. Toinen vinkki, joka kuului vakuutusmiehen puhemantraan, ja oletettavasti vakuutusyhtiön kampanjaan, oli muistuttaa palovaroittimien toiminnan tarkastamisesta. Hälytin, toimiva sellainen, tulee löytyä 1 kpl per 60 neliömetrin alueelta. Kiitin hyvistä vinkeistä. Olipa hyvä soitto ja nyt kertomaan vaimolleni.

Ei sitä ole ennenkään suljettu…

Kysyin vaimoltani miten päin pesukoneen hana on kiinni ja samalla kerroin hänelle, että vakuutusmieheltä tuli loistava vinkki. Kerroin vinkin taustalla olevasta vesivahinkotutkimuksesta. Vaimoni totesi, ettei tässä olla 17 vuoteen hanaa suljettu eikä ole tarvetta aloittaa, kun hän ei varmaankaan muista avata ja sitten sulkea vesihanaa. Tunnetasoni nousi keskustelun edetessä. Olen nopeasti syttyvä kaveri, mutta tällä kertaa hillitsin itseni.
”Siis olet sitä mieltä, että hanan annetaan olla päällä, vaikka tutkimus kertoi, että se on yksi merkittävä syy keittiön kalliisiin vesivahinkoihin? Entäs sitten pyöräilykypärän käyttö? Oletko siis sitä mieltä, että koska et ole pyörällä kaatunut ja päätäsi satuttanut, niin et tarvitse kypärää?”

Vaimoni vastasi, että puhu sitten muille perheenjäsenille, sillä hän ei varmaankaan muista laittaa vettä päälle, kun muutenkin taloudessa on hankalaa saada edes konetta suljettua saati sitten päälle. Sanoin laittavani muistutuslapun vesihanaan. Aistin viestini menneen perille, mutta mietin syytä vaimoni närkästymiseen ja hiffasin jotain. Vaimoani saattoi ärsyttää se, että puutuin hänen toimintaympäristöönsä, josta en ole välittänyt tuon taivaallista 17 vuoteen. Varmasti äänensävynikin oli väärä, se kun yleensä kuulemma on näissä asioissa väärä. Nyt sitten Herra Kaikkitietävä julistaa hanan sulkemisen suurta aatetta. Että sillä tavalla…

Asia alkoi naurattaa, mutta vasta jälkeenpäin. Mietin asiaa painoyrityksen näkökulmasta. Millaista äänensävyä käytämme yrityksen ympäristössä?

Mikä on yrityksesi äänensävy?

Yksi sun toinen konsulentti kertoo suu vaahdossa kuin suurta uutista, että graafisen alan täytyy muuttua. Johtamista on kritisoitu paljon, toki aiheesta. Miksi se muutos on niin pirun vaikeaa? Miksi yrityksissä käytettävä ”äänensävy” ei tavoita ihmisiä?

Vaimoni reaktio tuo selvennystä asiaan. Kun toinen tulee sanomaan, miten näitä hommia pitää tehdä, syntyy vastareaktio. Parempi dialogi olisi toivottavaa.

Se, millä äänensävyllä yrityksessä puhutaan, ratkaisee paljon. Onko sävy ystävällinen, empaattinen, rehellinen, asiantunteva ja toista arvostava? Mistä puhutaan tai mihin puututaan, ratkaisee myös. Kun miettii asioita, löytyy hyviä tapoja viedä muutosta eteenpäin. Yhteentörmäyksiä tulee joka tapauksessa, siksi on hyvä ymmärtää missä ympäristössä ollaan ja kenen asioihin puututaan.

Mitenkäs kotona sitten kävi? Jonkun ajan päästä ohjelappu hävisi vesihanasta ja unohdin kumpaan suuntaan hanaa piti kääntää. En paljoa käytä tiskikonetta, ehkä juuri siksi. Nyt otan asian ensitöikseni selville. Pyydän vielä vaimoltani anteeksi ja kiitän niistä sadoista ja tuhansista astiakoneen täyttämisistä ja tyhjentämisistä. Ehdotan graafiselle alalle samaa.

Kirjoittaja Harri Nieminen on innokas urheilumies ja jyväskyläläisen Kirjapaino Karin myyntijohtaja.

Share: