Myymälät eloon

Matkustellessa ulkomailla tulee vieneeksi itsensä usein erilaisiin kivijalkakauppoihin. Viimeksi näin tapahtui tänä keväänä Lontoossa. Ja wow millaisia ”visuaalisia karkkikauppoja” siellä näinkään.

Eurooppalaisissa suurkaupungeissa myymälät ovat jo muuttuneet elämys- ja kokemuskeitaiksi. Tuotesortimentista ja asiakaskohderyhmästä riippuen nämä myymälät voivat sisältää esimerkiksi leikkisiä, interaktiivisia, visuaalisia, hätkähdyttäviä, kolmiulotteisia tai myös elegantteja ja rauhoittavia elementtejä. Elementeillä tarkoitan kaikkea mitä kaupan sisällä nähdään: kalusteita, valaistusta, lattia- ja seinäratkaisuja, lepotiloja, äänimaailmaa, tuoksuja, näyttöjä, display-ratkaisuja, virtuaalisia kokeiluja ja niin edelleen.

Lontoosta löytyy esimerkiksi elämyksellinen Nike Town -myymälä, jossa on käytetty normaalista poikkeavia valaistusratkaisuja, epätyypillisiä vinksallaan olevia kalusteita sekä paljon upeita printti- ja ledinäyttöratkaisuja rinta rinnan. Liberty on puolestaan Lontoon vanhimpia tavarataloja (perustettu 1875), jossa Tudor-tyylinen puuarkkitehtuuri, taideperinteet ja tarkkaan valikoitu tarjonta erottuvat hyvin erilaiseksi ostoskokemukseksi. Toisin kuin monet modernit tavaratalot, Libertyssä on labyrinttimäinen pohjaratkaisu, narisevat puulattiat, avohyllyt ja lähes salaperäinen tunnelma, joka teki omastakin käynnistä seikkailun.

Esimerkkejä Lontoosta olisi toki paljon lisääkin, mutta mennään siihen tärkeimpään pointtiin: suomalaisiin kivijalkamyymälöihin tarvitaan lisää rohkeutta ja wow-tunnetta. Asiaa alleviivaa myös Print&Median numeroon 3/2026 haastateltu Markku Mäenpää, jonka mukaan kotimaista kauppaa vaivaa tällä hetkellä rohkeuden puute, tylsyys ja arkkitehtuurin tauti. Se on toki rajusti ja yleistävästi sanottu, mutta pitää suuressa kuvassa paikkaansa.

Se, mikä tässä asiassa on hyvää, on, että kotimaisilla tilasuunnittelijoilla ja painotaloilla on myymälöiden suhteen iskun paikka – ja myös yhteistyön paikka. Tietävätköhän esimerkiksi myymäläsuunnittelijat, mitä kaikkea painotalojen materiaalivalikoimasta nykyään löytyy. Itselleni tulee nopeasti mieleen sisustuskalvot ja erikoisteipit, joilla tiloihin saadaan erottuvuutta. Ja viime vuosina osa painotaloista on alkanut tarjoamaan myös ledinäyttöjä ja videoprojisointeja juurikin myymälöiden ja tapahtumien tarpeisiin. Toivottavasti näemme pian myös Suomessa kasvavan määrän eloon heränneitä myymälöitä.

Jaa kaverille

jarkko_pallo-1
jarkko_blogi
Ilkka-Mattila_pallokuva2
Ilkka-Mattila_pallokuva2
Ilkka-Mattila_pallokuva2
Ilkka-Mattila_pallokuva2
23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

07.05.2026

-

13.05.2026

Düsseldorf, Saksa

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!