Isovanhempani iskostivat aikoinaan päähäni ajatuksen, että jos jotain lähdet tekemään, tee se kunnolla tai älä tee ollenkaan. Ohjenuoraa olen pyrkinyt noudattamaan toisinaan paremmin, toisinaan huonommin – mutta se tuli jälleen mieleeni, kun selailin ajankuluksi graafisen alan yritysten touhuja sosiaalisen median syövereissä.

Instagramissa Plusprint paistattelee ykkösenä, ja biossa se steittaakin ylpeänä olevansa “Se tykätyin painotalo”. Kyllä vain – printtialan kärkipaikka heltiää 1 580 seuraajalla. Print Helsingillä seuraajia on toki reilut 2 000, mutta tekstiilipainona se ei taida olla oikeutettu kantamaan arvostettua “painotalo”-titteliä. Printscorpiollakin mennään yli tuhannen.

Suuret ja kauniit kotimaiset talot taas porskuttavat tasapäisesti reilusti alle tuhannella seuraajalla. Facebook ei tarjoa sen kummempaa lohtua. Harvinaisen poikkeuksen tekee Täyden Palvelun Painotalo Painola, jolla on sentään noin 1 500 seuraajaa.

Sisällöstä onkin sitten vaikeampi löytää mitään hyvää. Jos ainoa viesti on “hyvää vappua / joulua / uutta vuotta”, voisi strategiaa miettiä vielä kerran. Monella feedi täyttyy hymyilevistä työntekijöistä, kahvikuppikuvista ja kollegoiden halailusta. Erityisen hupaisaa on, kun yritetään julkaista feediin kolmen kuvan sarjoja, jotka menevät rikki joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin.

Toisinaan olisi viisasta hyväksyä, että kaikkea julkaistua ei kannata roikottaa siellä loputtomiin. Postauksia voi myös poistaa. Ja jos kukaan ei reagoi julkaisuihin, ehkä olisi syytä miettiä, miksi niitä tehdään. Print Helsingin feedi on oikeastaan ainoa, josta voi sanoa jotain hyvää.

Rekrytointimarkkinoilla tämä ei ole pikkujuttu. Potentiaaliset tulevaisuuden tekijät skannaavat työnantajan somet tarkkaan. Jos vastaan tulee tunkio, ei se suuremmin houkuttele.

Ymmärrän toki, että Suomessa harva myy painotuotteita suoraan kuluttajille, vaan asiakkaat ovat yrityksiä. Siksi katse kääntyy LinkedIniin. Siellä Grano vetää pisimmän korren sekä seuraajamäärissä että tekemisen laadussa. Postaukset ovat ammattimaisia ja kanavaan sopivia. Frekvenssissä olisi toivomisen varaa, mutta ehkä kaikkea ei voi saada – vai voisiko?

Kaiken kaikkiaan somen tekeminen näyttää olevan useimmille painotaloille vasemman käden hommaa: hoidetaan, jos jaksetaan ja viitsitään. Jälki on sitten sen mukaista. Sovittaisiinko siis, että jos somea ei haluta tehdä kunnolla, jätetään se kokonaan tekemättä?

Kirjoittaja Ilkka Mattila on toiminut graafisella alalla yli 20 vuotta ennen siirtymistään Subsoccerin kaupalliseksi johtajaksi.

Tämä artikkeli on julkaistu Print&Media-lehdessä marraskuussa 2025, nro 5/2025. Print&Median koko arkisto on luettavissa Lehtiluukusta.