Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Some sitouttaa lukijoita aikakausmedioissa

11.2.2016 07:44Uutiset » Toimiala
Kuva: Aikakausmedia.
Kuva: Aikakausmedia.

Sosiaalinen media on nykyisin oleellinen osa myös aikakausmedioiden toimintaa ja näkyvyyttä. Parhaimmillaan lehden ympärille rakentuu tiivis yhteisö, joka on aktiivinen ja sitoutunut lehteen. Some toimii usein hyvin erikoislehdissä, joissa on selkeä kohderyhmä.

Tiivis yleisö tai yhteisö muodostuu usein jonkin yhteisen nimittäjän, esimerkiksi harrastuksen tai elämäntilanteen, ympärille. Tämä pitää paikkansa myös Suomen Sotilaan kohdalla, sillä tämä erikoislehti kuuluu Aikakausmedian seurannan mukaan kymmenen somessa seuratuimman aikakauslehden joukkoon. Facebook on lehdelle tärkein; seuraajia on yli 33 000.

– En usko, että meillä olisi näin sitoutunutta porukkaa ilman somea. Minulla on sellainen kutina, että printtilehden tilaajat ja someseuraajat ovat meillä eri ihmisiä, joten yleisömäärämme on kasvanut. Se ei tuo suoraan rahaa, mutta välillisesti nostaa irtonumeromyyntiä, lehden päätoimittaja Jaakko Puuperä kertoo.

Sosiaalinen media tarjoaa aikakauslehdille kanavan monenlaiseen yhteydenpitoon lukijoiden kanssa. Turun yliopiston kauppakorkeakoulun tutkijatohtori Matti Mäntymäen mukaan somessa mahdollisesti syntyvät yhteisöt voivat olla vahva lukijoita sitouttavana tekijä ja myös tapa tehdä lehteä laajemmin tunnetuksi.

Aikakausmedia aloitti jäsenkustantajiensa lehtien somekanavien seuraaja- ja tykkääjämäärien seurannan tämän vuoden alusta. Somekanavista seurannassa ovat mukana Facebook, Twitter, Instagram, Youtube sekä Pinterest. Ensimmäisen kerran seuraajien kokonaismäärä ja TOP10 -listat Facebookin, Twitterin, Instagramin seuraajista lehdittäin julkistetaan viikolla 6.

Share: