Kirjojen painamisesta

6.3.2017Kirjoittaja: Seppo Salonen

Print&Media on viime vuosina kirjoittanut varsin paljon digipainamisesta. Sehän ei ole sinänsä uusi asia. Veteraanit muistavat, että Drupassa 1995 esiteltiin suurella ryminällä joukko digipainokoneita tai ainakin tekniikkaa sinnepäin. Haluan esittää mielipiteeni asiasta, koska minulla on melko pitkä pätkä graafisella alalla takana – ja viimeiset reilut viisi vuotta tein nimenomaan kirjoja Livonia Printin palveluksessa. Aiemmin Agfa-Gevaertin palveluksessa seurasin inkjet-tekniikan kehitystä valmistajan näkökulmasta.

Lähtökohtaisesti digipainaminen on erittäin kallista per tuotekappale. Näin on aina ollut. Se johtuu siitä, että tekniikka on haastavampaa ja monimutkaisempaa kuin perinteisessä offsetissa, ja sitä pitää huoltaa ja päivittää ihan eri tavalla. Lisäksi digi-investointien elinkaari on edelleen murto-osa perinteisen offsetraudan käyttöiästä, vaikka moderni offsetpainokonekin on nykyään täynnä elektroniikkaa ja softaa. Offsetkoneiden valmistajat eivät tietenkään ole jääneet odottamaan, että digi vie markkinat, vaan myös sillä puolella on tapahtunut aivan hämmästyttävän suurta tehonnousua, ja silloin puhutaan moninkertaisesta kapasiteetista mihin tahansa digipainolinjaan verrattuna.

Oma kokemukseni kirjojen digipainamisesta tukee ennakkoluulojani. Alun perin Livonia Printin digilinja hankittiin tekemään pieniä lisäpainoksia aiemmin offsetilla painettuihin kirjoihin. Sen kapasiteetti on ”piss in the Baltic sea”, kuten johtajamme värikkäästi kuvasi digipainamisen osuutta verrattuna yli 50 offsetpainoyksikköön. Viime vuonna sillä tehtiin jo satoja titteleitä, joka edusti paria prosenttia koko volyymista, rahassa vielä paljon pienempää osuutta. Enemmänkin olisi varmaan tehty, mutta digipainolinjan kapasiteetti oli nopeasti täynnä. Parhaiten digilinja soveltuu kyläkirjojen, sukuhistoriikkien ja ”testikirjojen” tekemiseen. Siis sellaisten sadan kappaleen painosten tuottamiseen, joilla ei kerta kaikkiaan ole suurempaan määrään tarvetta. Silloin yksikköhinta kymppi tai kaksi on ihan hyväksyttävä, ja tässä tarkoitetaan laadukasta kovakantista kirjaa. Monisteet ovat ihan eri asia. Tällaisten digikirjojen valmistamisella ei ole mitään yhtymäkohtaa ammattikustantajien kaupallisiin tuotteisiin, joita pitää painaa vähintään 1.000 kpl, jotta niitä kannattaa muuten mitenkään markkinoida ja jaella. Tuhat kappaletta taas on ehdottomasti edullisinta tehdä offsetilla. Koulukirjoja en diginä tehnyt yhtäkään, vaikka offsetilla painettuja jokunen miljoona menikin.

Digipainamisen edut ovat aina olleet toimitusnopeus (pienillä määrillä), joustavuus (vaihtuva informaatio) ja hinta (siis alempi kokonaishinta, EI per kappale). Nopeus riippuu paljon siitä, miten täsmällisesti ja oikein aineisto tulee asiakkaalta. Offsetillakin pystyy kirjan tekemään viikossa, ja tällöin ei ole ylärajaa painosmäärässä. Jakeluunkin voi tuhraantua viikko, jos kirjavarastojen logistiikka vähänkin tökkii ja tästä on monella ikäviä kokemuksia. Digipainotyö pitäisi tulla painoon täysin automaattisesti jonkun asiakasystävällisen portaalin kautta siten, ettei sen myymiseen ja aineiston veivaamiseen tarvitse painossa koskea ollenkaan. Sadan kirjan myyminen ei juuri poikkea sadantuhannen kirjan myymisestä myyntiprosessina. Digipainossa on näppärää tehdä personointi tai numerointi muuten offsetilla painetun kirjan etulehdelle, mutta muuten vaihtuvassa informaatiossa on sama ongelma kuin aina. Sopivia aineistoja ei taida olla. Personoidut mainokset ovat tietenkin ihan eri asia kuin kirjat. ”Dummykappaleiden” tekemiseen digipaino soveltuu myös, mutta eihän se mikään bisnes ole.

Kirjamarkkinoiden trendi on ollut jo vuosia kohden pienempiä painosmääriä lähinnä sen takia, ettei kustantajan varastoon kerry seisomaan vanhoja titteleitä. Kirjan elinkaari on lyhentynyt, ja sesonkikirjoja näkee alennuslaatikossa jo muutaman kuukauden kuluttua ilmestymisestä. Kiinassa tehdyt yhteispainoskirjathan menevät sinne usein suoraan kympin hintalappu kyljessä. Sitten kun kirja myy enemmän kuin uskallettiin odottaa, on tietysti tulenpalava kiire saada lisää tavaraa kauppaan (huom perille jaettuna – logistiikka), koska kuluttaja unohtaa koko asian, jos ei saa nopeasti haluamaansa tässä nykyisessä mulle-heti-nyt yhteiskunnassa. Ainakin kirjakaupan pitää tietää mitä heillä on varastossa, ja milloin mahdollisesti tulee lisää.

Toinen trendi kirjanteossa on kansien yhä hienompi ja monimuotoisempi ilme. Tämä on selvää, koska kirjan kansi saa usein kuluttajan tekemään ostopäätöksen. Erilaiset folioinnit, preeglaukset ja lakkaukset ja myös sidonnan erikoisuudet antavat kirjalle lisäarvoa, mutta soveltuvat toistaiseksi huonosti digipainamiseen. Työvaiheita ja tarvittavia erikoiskoneita on paljon. On vaikea kuvitella, että kaikki tämä voisi olla koskaan yhdessä painolinjassa, ja jos olisi, niin silloin koko linja ja tuotanto pysähtyisi jossain kohdassa ilmenneen ongelman takia.

Kansainvälisesti digipainamisen osuus varmasti kasvaa, ja näin tietysti myös kirjoissa. On kuitenkin ihan eri asia tehdä lisäpainos uudesta bestselleristä Pariisissa kuin Savossa, mutta toivotan parhainta onnea uusille digipainoinvestoinneille. Suomessa olisi muutenkin aika investoida uuteen tekniikkaan. Tällä hetkellä Baltian painot voittavat markkinoita ylivoimaisen tehokkaalla modernilla tekniikalla ja tietysti joustavalla 24/7 työnteolla. Alempi palkkakustannus, joka aina muistetaan mainita, ei niin paljon asiaan vaikuta. Baltian markkinoiden kehityksellä on Suomen kannalta se hyvä puoli, että lisäbisnes siellä on pitänyt hengissä sentään vielä jonkun suomalaisen kauppiaankin. Olen 25 vuotta ihmetellyt, miksei kukaan suomalainen paino ole koskaan yrittänyt vakavaa yhteistyötä vaikka Virossa. Nyt se taitaa olla myöhäistä. Kauppa saattaa pikemminkin kohta käydä toisinpäin.

Suomen itsenäisyyden juhlavuonna on syytä toivoa, että kotimaiset painot ryhdistäytyvät ja miettivät sekä uusia ideoita että päivittävät tekniikkaa tähän päivään. Yhteistyötä voidaan varmasti tehdä enemmän, eikä kotimaisuus ole koskaan huono argumentti myyjälle.

Seppo Salonen
filatelisti


 

Kirjoittaja Seppo Salonen on pitkän linjan graafisen alan ammattilainen. Hän työskenteli ennen eläkkeelle jäämistään Livonia Printin myyntipäällikkönä ja on aiemmin hoitanut myyntiä muun muassa Agfan ja Heidelbergin Suomen yhtiöissä. Nykyisin Salonen on innokas filatelisti.

Share: